Viron musiikkibisnes uudistuu

20:12 - 01.10.2009

Useimmiten Viro-sanasta suomalaisille tulevat mieleen edullinen alkoholi, lystinpito autolautalla, rentouttavat kylpyläviikonloput tai kielten samankaltaisuus. Kun Viro itsenäistyi 1991, asiat ovat todella muuttuneet – myös musiikkibisneksessä.

Eteläisen lahden tuolla puolen tehdään tällä hetkellä kovasti töitä paikallisen musiikin eteen. Nuorten promoottorien, tuottajien ja artistien joukko on jo saanutkin pientä jalansijaa Viron rajojen ulkopuolella, mutta vielä on paljon purtavaa.

Taneli Padar on ehkä Viron kansainvälisesti tunnetuin artisti vuoden 2001 Euroviisujen voiton jälkeen. Mies on nähty myös useasti suomessa The Sun -yhtyeensä kanssa. Bändi on esiintynyt muun muassa Oulun QStockissa ja bändin suomalaispuolta hoitaa Live Nation.

Vaikka Taneli onkin jo lyönyt itsensä tietyllä tavalla läpi, samaan aikaan Virossa on lukuisa määrä artisteja ja bändejä, jotka eivät ole siinä vielä onnistuneet. Nyt miljoonan dollarin kysymys onkin, miksi näin?

Music Export Estonian Juko-Mart Kõlar on pohtinut myös asiaa.

”Suurin syy on varmasti siinä, että musiikin vientiä ei ole tuettu. Virolaisen musiikin myyminen maailmalle on kymmenen vuotta esimerkiksi Suomen toimintaa jäljessä. Markkinataloudellinen ajatteleminen ei ole ollut niin kehittynyttä. Koko systeemimme muuttui radikaalisti 90-luvulla ja siirtymä on ollut vaikeaa niin bändeille kuin muusikoillekin.”

Antonio Diaz

Lue koko juttu uudesta Rytmistä – ilmestyy perjantaina 28.8.

Rytmiä Facebookissa
20 tuoreinta uutista