Värttinä manaa – Ilmattaren loitsuja

Jaa Facebookissa

Värttinän kahdeksastoista toimintavuosi on kiireinen. Yhtye on juuri julkaissut uuden Ilmatar-albumin, jonka on tuottanut Hughes De Courson Ranskasta. Lisäksi bändi kiertää ahkerasti keikkailemassa pitkin maailmaa. Tänä vuonna kiertueita on ainakin Japanissa, USA:ssa, Espanjassa ja Ranskassa. Kiirettä pitää, mutta silti bändi on väsymätön.

Uudella albumilla esiintyy Värttinän ilmaisu on monipuolistunut ja soundi laajentunut. Edellisellä Vihma-levyllä yhtyeen komppeihin oli ilmaantunut backbeatia ja kompeista löytyi viitteitä rockista. -Nyt olemme siirtyneet rumpuosastolla perkussiopohjaiseen ilmaisuun. Se on mielestämme mielenkiintoisempi lähestymistapa rytmiikkaan, tuumii yhtyeen viulisti ja kanteleen soittaja Kari Reiman. Yhtye ei tietoisesti tehnyt muutosta komppiosastossa, vaan muutos tapahtui sävellysten pohjalta.

-Biiseissä on monia trad-sävelmiä, jotka osaltaan vaikuttivat lopputulokseen, tuumii yhtyeen laulaja Mari Kaasinen.

-Niinpä olemmekin lisänneet yhtyeen rytmisoitinosastoa. Niitä on nyt enemmän kuin koskaan, lisää Reiman. Levyltä kuultavista rytmisoittimista löytyy mm. tuhkakuppeja, Ikean-laatikostoja ja muita eksoottisia kolistimia. Lisäksi levyllä ääntelevät kampiliira (jota soittaa Gilles Chabenat) ja Ismo Alanko.

-Teimme äijö-biisiä, johon piti saada manausta. Olimme kuunnelleet arkistonauhoista oikeita sellaisia ja totesimme, että kirkasääniset Rääkkylän tytöt eivät moiseen mörinään pysty, kertoo Kaasinen.

-äkkäsimme, että Ismolla on hyvä manausääni. Mies tuli empimättä mukaan. Kyseinen manaus on melkein oikea, mutta osan keksimme siihen omasta päästämme, tunnustaa Mari. Tuotannollisesti levy on maltillinen, vaikka Hughes De Courson onkin tuonut biiseihin jännitteitä käyttämällä yllättäviä delay-ratkaisuja biisien sovituksissa. Yhtyeen soundi on tällä levyllä laajentunut entisestään.

-Biiseissämme oli tällä kertaa poikkeuksellisesti valinnanvaraa, kertoo Kaasinen.

-Levylle päätyi 22:sta ehdokkaasta 11. Viimeinen kandidaatti putosi pois kalkkiviivoilla, lisää Reiman. Lopulliseen valintaan vaikutti levyn kokonaisuus.

Vakavaa menoa

-Ilmattarelta puuttuu korkea ja kova laulu-osastomme, valaisee Mari Kaasinen levyn tunnelmaa. Levy onkin yhtyeen julkaisuksi melko vakavamielinen. Biiseissä on hyödynnetty mm. itkuvirsiä. -Olin penkomassa SKS:n arkistoa, kun törmäsin erääseen itkuvirteen. Se sopi Meri-biisiin hyvin ja otimme sen mukaan, kertoo Reiman. Vasta myöhemmin paljastui, että kyseessä oli unkarilainen äänite, jonka julkaisuun piti saada lupa. Pitkien järjestelyjen jälkeen tässä onnistuttiin. Yhtyeen musiikillinen ilmaisu on laventunut. Suomalaiskansalliseen poljentoon on eksynyt vaikutteita mm. balkanilta ja välimeren maista.

-Niin, olemme vapautuneet kansanmusiikkikahleesta, jossa olimme vielä tiukasti Oi Dai -levyn aikohin, tunnustaa Reiman. Hän korostaa, että yhtye ei enää ajattele minkään musiikkityylin ehdoilla, vaan se soittaa omaa lokeroimatonta musiikkiaan.

-Keikkamatkoilta tarttuu aina kaikenlaista musiikkia alitajuntoihimme. Ryhtyessämme tekemään biisejä treenikämpällä, emme pohdi niitten vaikutteita tai alkukotia, kertoo Kaasinen.

-Mutta teemmehän me sentään suomalaista musiikkia, tiivistää Reiman. Kaasinen huomauttaa biisien melodioitten ja tekstien perustuvan pitkälti runolaulujen vastaaviin. Oi Dain aikoihin yhtye otti vaikutteita rekilaulu-perinteestä. Tästä eteenpäin yhtye on levy levyltä liikkunut kohti perinteistä kalevalaista runolauluperinnettä.

-Ilmatar on kenties kaikkein perinteisin Värttinä-levy runolaulumielessä, kertoo Reiman. Värttinä on yhä akustinen bändi, vaikka Ilmattarella kuullaankin sähkökitaraa. Yhtye ei nimittäin saanut pariin biisiin mieleistään säkkipillisoundia, joten sellainen jouduttiin loihtimaan kuusikielisestä.

-Itse asiassa jokaisella levyllämme on mukana sähkökitara – paitsi Selenikolla, tunnustaa Reiman. Kaasinen muistelee puolestaan yhtyeen ensimmäisellä kiekolla olleen peräti sähköisellä instrumentilla soitetun kitarasoolon. Muilla levyillä kitaran soundeja on käytetty efektinomaisesti. Yhtyeen soitinarsenaalissa oleva buzuki on Reimanin mukaan oikeastaan pitkäkaulainen mandoliini.

-Sitä kutsutaan myös joskus oktaavimandoliiniksi. Sitä nimitetään buzukiksi sen takia että sitä kutsuttiin sillä nimellä alkujaan Irlannissa, jossa sitä alettiin soittaa 60- ja 70-luvuilla, selvittää Reiman.

Yhtyeen laulajat treenaavat paljon laulustemmojaan erikseen muusta bändistä.

-Neljän äänen soimaan saaminen vaatii paljon työtä. Bulgarialainen naislaulu-kulttuuri on suuri vaikuttajamme, kertoo Kaasinen. Yhtye on myös harkinnut laajentavansa laulusoundiaan. Kenties tulevaisuudessa Värttinän laulustemmoissa kuullaan myös matalia miesääniä.

Analogiaa

Ilmatar työstettiin analogisesti, mutta miksaus suoritettiin digitaalisesti. Sekä Huhges että yhtye ilmoittautuvat analogia-tekniikan kannattajiksi. Osa levystä miksattiin Ranskassa ja osa Suomessa. -Suurin osa biiseistä soitettiin studiolivenä. Emme edellisillä levyillämme ole toimineet näin, kertoo Reiman. Hughes oli huolellisesti perehtynyt Värttinän biiseihin ja hän kokeili monia erilaisia soundiratkaisuja.

-Osa niistä toimi, osa ei. Tulimme tuottajamme kanssa erinomaisesti toimeen, kertoo Kaasinen. Suomessa miksatut osuudet teki Risto Hemmi.

Värttinä starttaa keväällä promokiertueelle, jossa ensimmäinen kohdemaa on Espanja. Yhtye on Oi Dai -kiekon jälkeen keikkaillut rankasti pitkin maailmaa. Eikö jatkuva reissaaminen kyllästytä?

-Kyllähän se välillä raskasta on. Työstä tämä käy, huokaisee Kaasinen.

-Matkan rasitukset unohtuvat heti kun olemme päässeet lavalle, jatkaa hän. Tietyt maat ovat raskaampia keikkailtavia kuin toiset. Esimerkiksi Espanjassa välimatkat ovat huikeita, aikataulut eivät koskaan pidä ja yllätyksiä on aina luvassa.

-Silti Espanjan keikkamme ovat olleet onnistuneita, huomauttaa Kaasinen. Bändi kuluttaa aikaansa kuten muutkin kohtalontoverit pitkillä keikkamatkoilla: sököringissä, stemmoja harjoitellen ja CD-soitinten luurit korvilla. Värttinän jäsenet ovat suurimmaksi osaksi perheellisiä ja vastuuntuntoisia kansalaisia, joten turmioelämää ja hotellihuoneitten ikkunoista lenteleviä televisioita ei kiertueilla esiinny. Ainakaan sellaisesta ei toimittajille kerrota.

18 vuotta Yhtyeen alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä kolme jäsentä: Mari Kaasinen, Kirsi Kähkönen (laulu) ja Janne Lappalainen (buzuki, saksofoni ja puhaltimet). Yhtyeen tuoreimmat jäsenet ovat Riikka Väyrynen (laulu) ja Markku Lepistö (haitari). Bändi harkitsi ennen Ilmattaren julkaisua live-levyn mahdollisuutta, mutta he päätyivät studioalbumiin.

Sitä on pyydetty meiltä melko paljon. Kenties seuraavaksi julkaisemme greatest hits -tyyppisen live-levyn, pohtii Reiman. Tätä nykyä bändi on tyytyväinen Wicklow-yhtiöön, joka antaa bändille taiteellisen vapauden. Yhtye on uransa aikana vaihtanut joitakin kertoja levy-yhtiöitä. Vaikka bändin levyt järjestään kipuavat ykköseksi etno-listoilla, ei niitten kokonaismyynti ole Oi Daita lukuunottamatta ole ollut rockiin verrattuna giganttista. Reiman ja Kaasinen ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen, jossa keikat ja promootio hoituvat joustavasti toimivan verkoston kautta.

Lisäksi yhtyeellä on vankka fanikannatus Euroopassa, Japanissa, USA:ssa ja Kanadassa. -Joissakin maissa meillä on oma agenttimme, kuten Espanjassa, Belgiassa ja Italiassa. Esimerkiksi Tshekin ja Japanin keikat menevät sikäläisten ohjelmatoimistojen kautta, selvittää Reiman. Yhtyeen varsinainen manageri on Philip Page. -Mieluisin keikkamaamme on Japani. Ihmiset ovat siellä aina aivan hulluina saavuttuamme keikalle, kertoo Kaasinen. Japanilaiset fanit ovat varustautuneet Värttinän keikoille omilla sanoitusvihkoillaan, josta he laulavat mukana tajuamatta sanoista yhtään mitään. -Myös Kanadan Quebeckissä oli hurja meininki. Belgiassa ja Espanjassakin on ollut hillittömiä keikkoja, jatkaa Reiman.

teksti: Jyri-Jussi Rekinen