Värikkäitä hipsteriunelmia, mustaa balkanilaishömppää ja Jeesuksen löytänyt kitaristi Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla

Jaa Facebookissa

Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaali järjestetään 18.–28. syyskuuta. Ohjelmistossa on jälleen useita musiikkielokuvia ja elokuvia, jotka eivät ole varsinaisia musiikkielokuvia, mutta sivuavat popkulttuuria. Jukka Hätinen heittäytyi edellä mainittujen liikkuvien kuvien maailmaan – alla ensimmäinen erä Rakkautta & anarkiaa -arvioista.

God Help the Girl
rytmi_arviot_4

Tyttö tapaa kiltin nynnypopparin, tyttö tapaa myös pöyhkeän indierokkarin – siinä hipsterimusikaalin juoni pähkinänkuoressa. Tyylitajuiset ja höpsöt parikymppiset taiteilevat musiikin avulla ihmissuhteiden ja henkilökohtaisten vastoinkäymistensä aallokossa yhden glasgowlaiskesän ajan.

Belle and Sebastianin laulajana paremmin tunnettu Stuart Murdoch tekee tyylikkään debyyttinsä elokuvaohjaajana ja käsikirjoittajana. Kaupunki ja ihmiset ovat kauniita ja värikkäitä. Musiikkikohtaukset hurmaavat mukaansa ja onnistuvat harhauttamaan tarinan ohuudesta. Emily Browningin näyttelemän pääosan Eve tuo mieleen Zooey Deschanelin. Pikkuvanhan Jamesin pitämät angstiset vuodatukset popmusiikista ovat hykerryttävän mainioita.

Hyvän indiepopin ja viimeisen päälle visuaalisen kuvauksen parissa viihtyy lievästä ylisokeroinnista huolimatta. Mainitaan tyylikkyys vielä kolmannen kerran.

Monument to Michael Jackson
rytmi_arviot_3

Serbialaismies tahtoo pystyttää patsaan viimeistä maailmankiertuettaan suunnittelevalle Michael Jacksonille. Ideaa kaupitellaan kuihtuvan kylän pelastajana, mutta toki Markolla on omat motiivinsa.

Balkanilaismusiikki raikaa komediassa, jonka huumori mustenee elokuvan edetessä. Mutkia on oiottu vailla huolta huomisesta ja tarina on naiiviudessaan kevyen viihteen ja ärsyttävän hömpän välimaastossa.

Michael Jacksonin musiikkia tai oivaltavaa tribuuttia popin kuninkaan elämästä odottelevat joutuvat pettymään. Sysimustaan loppuunsa syöksyvä elokuva toimii kuitenkin viihteenä vakavampien ja haastavampien näytösten välissä.

Tolonen
rytmi_arviot_2

”Dokumenttielokuva musiikista ja elämästä – luopumisesta ja uuden löytämisestä.” Näin mainostetaan Tolonen-dokumenttia. Luopumisesta ja löytämisestä elokuva kertookin, mutta kun kyse on Suomen yhden merkittävimmän kitaristin Jukka Tolosen elämästä, olennaisin ja mielenkiintoisin osa sivuutetaan sivuhuomautuksin.

Tasavallan Presidentti esitellään, sooloura sivuutetaan lähes tyystin, arkistomateriaalilla kiusoitellaan. Huumevuodet käsitellään muutamalla pintaa raapaisevalla sitaatilla lähipiiriltä ja Tolosen huuruisella vaahtoamispätkällä.

Kitaran soittokyvyn menetys on varmasti Tolosen elämän suurin tragedia. Siitä hän puhuu liikuttavasti, mutta sitten ajaudutaan jälleen uskoon tulemisesta ja jumalasta jauhamiseen. Tolonen vaikuttaa onnelliselta seuratessaan nuorten muusikkojen soittoa ja puuhaillessaan omaa virsiprojektiaan – se hänelle suotakoon – mutta dokumentilta olisi odottanut enemmän.