Type O Negative: Peter Steelen kunto oli kohentumassa

Jaa Facebookissa

Metallimaailma pysähtyi eilen kuullessaan Type O Negativen Peter Steelen kuolemasta. Nyt yhtyeen muut jäsenet ovat julkaisseet aiheesta tiedotteen. Allekirjoittajina ovat Josh Silver, Kenny Hickey sekä Johnny Kelly.

“Oli erittäin surullista kertoa siitä, että Type O Negativen keulamies, basisti ja bänditoverimme Peter Steele, menehtyi viime yönä sydänkohtaukseen. On ironista, että Peter oli ollut pitkään selvin päin ja hänen fyysinen tilansa oli kohentumassa. Hän oli myös innoissaan aloittamassa uuden albumin, vuoden 2007 Dead Againin seuraajan, materiaalin kirjoittamista.”

“Hänen varsinainen kuolinsyynsä selviää, kunnes ruumiinavaus saadaan tehtyä. Hautajaiset vietetään pienen piirin kesken ja muistojuhlista ilmoitetaan tuonnempanana. Olemme surun murtamia, sillä olemme menettäneet ystävämme ja arvostamme sitä, miten maailma suree kanssamme.”

Type O Negativen jäsenten henkilökohtaiset jäähyväissanat ovat luettavissa täältä.