Tutkijat: Kuva Jim Morrisonin aaveesta ei ole väärennös

Jaa Facebookissa
Kuva: Elektra Records

The Doors -fanit saattavat tuntea kertomuksen, jossa rock-historioitsija Brett Meisner käväisi eräänä päivänä vuonna 1997 Jim Morrisonin haudalla Pariisin Père Lachaise -hautausmaalla ja pyysi assistenttiaan kuvaamaan hänet hautakiven edessä. Vasta viisi vuotta myöhemmin Meisner löysi kuvan ja kiinnitti huomiota erikoiseen näkyyn kuvan taustalla. Morrisonin hautakiven takana näyttäisi nimittäin seisovan utuinen hahmo, joka levittelee käsiään.

Huijaukseksikin väitettyä kuvaa käsitellään uudessa Ghosts Caught on Film 2 -kirjassa, jonka mukaan kuvaan perehtyneen tutkijat ovat yhtä ymmällään kuin alkuperäinen kuvaajakin. Sunday Expressin sivuilla kerrotaan, ettei kyse ole valon aiheuttamasta vääristymästä, eikä myöskään kuvamanipulaatiosta. Kirja julistaakin valokuvan todella “selittämättömäksi.”

Olipa tarinasta mitä mieltä tahansa, ainakin Brett Meisnerin elämän se muutti täysin. Hänen avioliittonsa hajosi ja pian hänen ystävänsäkin kuoli huumeiden yliannostukseen, kuten Morrison itsekin. Kaiken kukkuraksi tuntemattomat Doors-fanit ovat tulleet kolkuttelemaan hänen oveaan yötä myöten haluten välittää Jimille terveisensä.

“Osa minusta toivoo, etten olisi koskaan astunut koko haustausmaalle,” Meisner toteaa, ja kertoo aikovansa lahjoittaa kuvan ja negatiivin jollekin sopivalle järjestölle.

Aihetta käsittelevän videon voit katsoa alta.

  • Böö

    Se on aivan totta, että alkoholi on yksi vahvimmista huumausaineista, tämä liuotin tappoi jopa tämän maestron.