Tuomo Vähä-Pesola vastaa Dingon tekijänoikeudenkäyntiin

Jaa Facebookissa

Uusimmassa Rytmi-lehdessä oli artikkeli Dingosta. Artikkelin kuvatekstissä Neumann käsitteli lyhyesti tekijänoikeusrikkomusta.

Kiista koski siis Levottoman tuhkimon kosketinsoitin-riffiä. Neumannin mielestä hän voitti kiistan.

Faktaa kuitenkin on,että alusta asti Neumann omi nimiinsä koko kappaleen (riffi mukaan lukien).

Käräjäoikeuden päätös on se, että riffi on minun tekemä eli minulla on oikeudet siihen.

Syy siihen miksi riifi katsottiin sovitukseksi eikä sävellykseksi, johtuu taas Suomen vanhanaikaisesta tekijänoikeuslainsäädännöstä. Esimerkiksi ulkomaillahan riffit luokitellaan tekijänoikeuksiltaan eri tavalla. Esimerkiksi Madonnan Hung up lainaa Abbaa ja säveltäjät saavat automaatisesti krediitit.

Terv. Tuomo Vähä-Pesola

Tuomo Vähä-Pesola oli Dingon kosketinsoittajana vuosina 1983 ja 1986.

  • kepa

    <tää vähä-pesola on hyvä esimerkki miehestä joka ei ole saanut mitään aikaan ja yritti rahastaa legendaarisen Dingon ja Neumannin piikkiin.
    Dingo on edelleen aivan helvetin kova bändi, mutta mitä tää vähä-pesola tekee????????????