Sooloilua 10 vuoden tauon jälkeen – haastattelussa GG Caravanista tuttu Brandon Bauer

Jaa Facebookissa

Brandon Bauer julkaisi tänään Versetile-ep:n. Floridassa syntyneen ja Helsingissä kasvaneen räppärin voi muistaa GG Caravanin riveistä ja Signmarkin keikoilta, mutta edellisistä soolojulkaisuista on ehtinyt vierähtää vuosikymmen. Onkin korkea aika vaihtaa kuulumiset.

GG Caravan on viettänyt hiljaiseloa pari vuotta ja et ole kiertänyt Signmarkin messissä myöskään muutamaan vuoteen. Oletko tietoisesti keskittynyt soolohommiin?

”Jättäydyin Signmarkin hommista keskittyäkseni omiin projekteihini. Tämä oli selkeä päätös jo Breakin The Rules levyn tekovaiheessa. Parin viimeisen vuoden aikana olemme tuottajani Matias Mellerin kanssa duunattu kellaristudiolla biisejä, joita kuullaan Versetilellä. Myöhemmin siirryimme Pete Mataran Volume Productions -studiolle, jossa kappaleet saivat ansaitsemansa loppusilaukset.”

Olet kertonut, että uudella ep:llä löysit jälleen liekin musan tekoon. Mihin se liekki oli kadonnut, ja millaisena liekki palaa nyt verrattuna esimerkiksi ekan mixtapesi ja The Outcome -levyn aikoihin?

”The Outcomen julkaisun jälkeen sain Signmarkin myötä mahdollisuuden esiintyä ympäri maailmaa. Harvinainen tsäänssi, jota ei kovin moni muu artisti suomessa usein saa – ainakaan hip hop -piireissä. Tällaiseen elämäntapaan kun tottuu kahdeksan vuoden aikana, omat kuviot jäivät hiljaiselle. Toki kirjoittelin biisejä omaksi huvikseni ja kehitin itseäni kirjoittajana, muttei omille plääneille ollut vaan tarpeeksi aikaa.”

”Syksyllä 2013 ruvettiin tekemään Matias Mellerin kanssa biisejä, löysin uuden soundin myötä uuden liekin. Ero aikaisempaan matskuun on raffisti sanottuna 10 vuotta, eli kokeneempi ja kokeilunhaluisempi. Enää ei pyöritelty vain sämpleistä tehtyjen biittien päälle räppiä, vaan mukaan tuli liveinstrumentteja ja sitä kautta monen eri genren vaikutuksia.”

Minkälaisissa kantimissa suomiräppi on genrenä tänä päivänä mielestäsi?

”Homma on kasvanut todella paljon siitä, missä se oli back in the days ja on vaikeaa välillä pysyä messissä. Itse tykkään kuunnella Solosen ja Kosolan hommia, Kuben jutut ovat todella raikkaita ja Paperi T on tietysti ihan omalla levelillään. Enkkuräpistä kun puhutaan, ei voida olla mainitsematta View’tä. Tyylikästä tummaa soundia. Thumbs up!”

Entä mitä sinulla on tuomisina tuohon kenttään?

”Itse tykkään kokeilla tekovaiheessa kokoajan uusia juttuja. Annoin ep:lle nimen Versetile, joka kuvaa musiikkiani hyvin. Paljon sanaleikkejä, rohkeasti erilaisia tyylejä ja verset on hiottu loppuun asti. Pyrin aina antamaan parhaat läpät, flow’sta tinkimättä.”

Ep:n vierailijoina ovat Osmo Ikonen, Sandhja ja Heini Ikonen. Kerro heistä!

”Olin tehnyt Osmon kanssa jo pari yhteistä biisiä ja kun Put Me On -biisi saatiin demovaiheeseen, oli selkeää että kertsi tarvitsee laulajan joka tuo sielukkaat, kuitenkin räjähtävät vokaalit. Dude nailed it! Arvostan Osmoa todella paljon ja jopa salaa kadehdin kundin lauluääntä. Ärsyttävän lahjakas herrasmies, jolta tippui äskettäin Let It Out  -ep. Suosittelen tsekkaamaan!”

”Sandhjan kanssa halusin tehdä yhteistyötä, kun kuulin hänet ensimmäistä kertaa radiossa. The Flavor -kappaleessa Sandhja tuo sitä hyvää Motown-soundia, jota myös pienenä tuli kotisterkoissa kulutettua.  Suomesta löytyy monia kansainvälisellä tasolla olevia lahjakkaita tyyppejä, ja Sandhja on kirkas esimerkki niistä.”

”Oli ilo ja kunnia saada Osmon sisko, Heini Ikonen myös mukaan. Kutsun häntä suomen Mary J Bligeksi. Mahtava tyyppi, jolta odotan soolomatskua erittäin paljon. Stay on the look out for that one!”

Versetile ilmestyi tänään, mitkä ovat fiilikset?

”Hyvät pössikset tietty. Ollaan Matiaksen ja Peten kanssa laitettu tähän paljon aikaa ja odotan vaan että jengi pääsee kuulemaan!”

Mitä ensi vuosi tuo tullessaan Brandonin suunnalta?

”Lisää musiikkia ja keikkoja. Pöytälaatikosta löytyy monta kovaa rallia joita kuullaan ensi vuonna.”

Brandon Bauerin uutta tulemista juhlittiin Aallonkoti Penthousessa, tsekkaa lyhyt videopätkä keikalta ja kuuntele alta Versetile-ep.