Polemiikki jatkuu: Pandora-nettiradio hylkää Pink Floydin syytökset perättöminä

Jaa Facebookissa

Vasta eilen uutisoimme Roger WatersinDavid Gilmourin ja Nick Masonin allekirjoittamasta lehtikirjoituksesta, jolla Pink Floyd -miehet vastustavat Pandora-nettiradion luotsaamaa muutosta nettiradiosoiton korvauksiin. Kolmikko väitti, että Pandoran kampanja pyrkii laskemaan artistien saamia korvauksia peräti 85%, ja että kampanjaan on värvätty muusikoita puutteellisin taustatiedoin.

Nettiradion edustajat kuitenkin vastasivat pikaisesti Business Insiderin julkaiseman tiedotteen muodossa. Pandoran mukaan väite palkkioiden laskemisesta ei pidä paikkaansa, ja että lakimuutoksen tavoite on tukea internet-radioita musiikkimediana. Lehden toimitus on myös noteerannut, ettei Pink Floyd -jäsenten mainitsemalle prosenttiluvulle löydy luotettavaa lähdettä.

Vaikka Pandoran maksamat soittokorvaukset ovat itseasiassa korkeammat kuin kilpailevien nettiradioiden, ei yhtiö ole vastannut Camper Van Beethoven -yhtyeen nokkamiehen David Loweryn kyselyihin, kuinka miljoonastakin kuuntelusta artisti voi netota ainoastaan reilut 16 dollaria. Business Insiderin tilaston mukaan yhtye tai artisti saa keskimäärin 0,0019 dollaria per soittokerta Pandorassa, mikä tarkoittaa, että tuhannella kuuntelulla tienaa vajaat kaksi dollaria.

Pandora jättää vastineessaan kommentoimatta myös siihen, onko muusikoita värvätty kampanjaan puutteellisin tiedoin, joten polemiikki oletettavasti jatkuu lähipäivinä. Vastaava lakimuutos kumottiin viime vuonna, jolloin sitä vastustivat Pink Floydin lisäksi muun muassa Billy Joel ja Rihanna.