Ozzy keksi jälleen uuden tekosyyn Bill Wardin poistumiselle Sabbathista, nimittäin ylipainon

Jaa Facebookissa

Yksi viimeisen vuoden omituisimpia ilmiöitä on ollut polemiikki Black Sabbath -rumpali Bill Wardin ympärillä. Alunperin Ward ilmoitti, ettei ota osaa yhtyeen uudelle albumille ja kiertueelle, koska hänelle tarjottiin huonoa sopimusta.

Sen sijaan, että tapaus olisi ollut tällä selvä, on sittemin kuultu monenlaisia versioita Wardin lähdön “todellisista” syistä. Aiemmin Ozzy Osbourne muun muassa totesi, ettei mies olisi enää pysynyt yhtyeen muiden jäsenten perässä tai muistanut kuinka kappaleita soitetaan, mutta nyt hän on keksinyt uudenkin selityksen.

“En usko, että hän olisi selvinnyt keikasta. Hän on todella ylipainoinen,” Ozzy kertoo New York Daily Newsille. “Rumpalin täytyy olla kunnossa – hän on kärsinyt jo kaksi sydänkohtausta, enkä halua olla vastuussa hänen elämästään.”

Viime viikolla Ward itse vastasi Ozzyn horinoihin sanomalla, että kyllä hän pestistä selviytyisi. Myös solisti lisää haastattelussaan, ettei soittaminen ole enää samaa ilman Wardia, joten ehkäpä täydellinen yhteenpaluu on vielä mahdollinen.