”Maastamuuttokriittinen startup-ehdokas” – Raptorin Jufo III ehdolla eduskuntaan

Jaa Facebookissa
Kuva: Juho Peltomaa

RKP tiedottaa, että Juho Peltomaa lähtee puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä. Raptorin riveissä Jufo III -taiteilijanimellä räpännyttä Peltomaata kuvaillaan maastamuuttokriittiseksi startup-ehdokkaaksi.

”Talouden kickstarttaamiseksi haluan muodostaa Suomeen uuden yhtiömuodon nimeltä Oys, eli Oy Startup. Se vapauttaa startupit ensimmäiseksi kahdeksi vuodeksi veroista, sotuista, sääntelystä ja raportoinnista”, ehdottaa Peltomaa.

Peltomaa on omien sanojensa mukaan ollut koko aikuiselämänsä hyvin liberaali, joka johti lopulta RKP:n puolueeksi valitsemiseen.

”Suomessa ei ole kuin yksi aito liberaalipuolue. RKP:n puolueohjelma oli mielestäni ympäripyöreä, mutta sisälsi paljon minulle rakkaita ajatuksia – tosin se koko Suomen asuttuna pitäminen oli toivoakseni vitsi”, Peltomaa kommentoi.

Eduskuntavaaleissa 19. huhtikuuta 2015 valittavat kansanedustajat istuvat vuoteen 2019 asti. Mikäli Jufo III valitaan eduskuntaan, hän ehtii hyvin mukaan Raptorin comebackiin, joka on ohjelmassa jälleen vuonna 2020.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.