Vuonna 2007 Led Zeppelin värväsi edesmenneen rumpali John Bonhamin pojan rumpuihin ja palasi voitokkaana Lontoon O2 Arenalle. Paluun piti julkisesti olla kertajuttu, mutta nyt Jimmy Page osoittaakin solisti Robert Plantin suuntaan, kun kysytään, miksei yhtye jatkanut.

“Jotkut meistä luulivat, että jatkaisimme ja tekisimme lisää keikkoja lähitulevaisuudessa,” Page kertoo Rolling Stonen haastattelussa.

Vaan toisin kävi, sillä Robert Plant “oli kiireinen” ja vetäytyi julkaisemaan yhteisprojektiaan Allison Kraussin kanssa. Page harmittelee kovasti asioiden ajautumista tälle tolalle.

“Mitä sellaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?” Page kysyy. “Olin soitellut muiden kanssa ja meillä oli hyvä yhteishenki. Heikkoutemme oli, ettei kukaan osannut laulaa.”

Jimmy Page, John Paul Jones ja Jason Bonham jatkoivat siis treenailuja ilman Plantia ja kokeilivat kaikessa hiljaisuudessa jopa esiintymistä useamman laulajan kanssa. Tiettävästi ainakin Alter Bridge -yhtyeen nokkamies Myles Kennedy, sekä Aerosmithin Steven Tyler käväisivät jamittelemassa Zeppelin-miehistön kanssa.

Jatkotreenit nousivat esiin myös Jason Bonhamin haastattelussa, jossa Bonham kiistää Plantin väitteet, ettei hän enää pystyisi laulamaan Zeppelin-tuotantoa.

“Kyllä hän siihen pystyy – hän on ilmiömäinen!” kuittaa Jason, jolle isänsä rooliin astuminen oli haasteistaan huolimatta ainutlaatuinen kokemus.