Latinohurmuri Enrique Iglesias Suomeen

Jaa Facebookissa

Yksi latinopopin karismaattisimmista tähdistä, espanjalaissyntyinen Enrique Iglesias saapuu konsertoimaan Suomeen keväällä. Kesällä uuden menestysalbuminsa ”Euphoria” julkaissut Iglesias esiintyy Turun Turkuhallissa keskiviikkona 6. huhtikuuta ja Helsingin Hartwall Areenalla torstaina 7. huhtikuuta. Liput tulevat myyntiin torstaina 2. joulukuuta Turun osalta Lippupalvelussa ja Helsingin osalta Lippupisteessä.

Kesällä julkaistu ”Euphoria”-albumi on Enrique Iglesiasin yhdeksäs studiolevy ja ensimmäinen kaksikielinen julkaisu. Iglesias esittää puolet levyn kappaleista englanniksi ja puolet espanjaksi. Levyltä lohkaistut singleraidat ”Cuando Me Enamoro” ja kuubalaisräppäri Pitbullin kanssa esitetty ”I Like It” nousivat listoille ympäri maailmaa. Keväisissä Suomen-konserteissa päästäänkin kuulemaan ja kokemaan myös uutta materiaalia Iglesiasin aikaisempien superhittien lisäksi.

Espanjassa syntynyt, mutta Yhdysvalloissa kasvanut Engrique Iglesias on myynyt menestyksekkäällä urallaan yli 55 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti ja voittanut lukuisia arvostettuja palkintoja. Kansainvälisesti hänet tunnetaan erityisesti tarttuvista megahiteistään ”Hero”, ”Bailamos”, ”Be With You”, ”Not In Love”, ”Love To See You Cry”, ”Rhythm Divine” ja ”Escape”. Läpimurtonsa latinopopista laajemman pop-yleisön tietoisuuteen Iglesias teki vuonna 1999 ensimmäisellä englanninkielisellä albumillaan ”Enrique”, jolta suuriksi hiteiksi nousivat ”You’re My #1” ja Whitney Houstonin kanssa duetoitu ”Could I Have This Kiss Forever”. Edellisen kerran Enrique Iglesias esiintyi Suomessa Hartwall Areenalla vuoden 2009 vappuaattona, jolloin tähti sai täydet katsomot bailaamaan villisti ja laulamaan mukana.

KONSERTIT:
Enrique Iglesias – Euphoria Tour 2011
Ke 6.4.2011 Turku, Turkuhalli
To 7.4.2011 Helsinki, Hartwall Areena