Kuinka taittuu Rushin ylistetyin klassikko livenä? – Tsekkaahan tästä esimakua tulevalta live-DVD:ltä

Jaa Facebookissa
Kuva: Wikimedia Commons

Muisteletko lämmöllä Rushin kesäkuista Clockwork Angels -kiertueen keikkaa vai jäikö konsertti ikävästi väliin? Kummassakin tapauksessa kannattaa ihmeessä tsekata paitsi jousien tukema The Garden -kappaleen konserttivideo, myös mainio pätkä tulevalta live-albumilta.

Marraskuussa ilmestyvältä Clockwork Angels Tour -liveltä on nimittäin julkaistu yhtyeen tuore tulkinta vuoden 1976 2112-albumin nimikkobiisistä, josta kiertueella esitetiin kolme osaa. 2112 on usein kohotettu Rushin suurimman klassikon asemaan, ja se on muun muassa äänestetty Rolling Stonen lukijaäänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi progealbumiksi. Viime vuonna levy sai myös arvoisensa 5.1 Dolby -remasteroinnin, jonka erikoisversion mukana tulee myös näyttävä sarjakuva.

Kuuntele tuore 2112-tulkinta Blabbermouthin sivuiltaThe Gardenin voit vilkaista alta. Clockwork Angels Tour ilmestyy 3CD, 2DVD ja Blu-ray -formaateissa marraskuun puolivälin jälkeen.