Kotimaiset taiturit antavat tärppinsä joulukuun jazztarjonnasta

Olavi Louhivuori, Teppo Mäkynen ja Jussi Kannaste poimivat suosikkinsa We Jazz -festivaalin ulkomaisista vieraista.
Jaa Facebookissa
Kuva: We Jazz / Avishai Cohen

We Jazz -festivaali järjestetään 8.–13. joulukuuta ympäri Helsinkiä. Varaslähtö tapahtumaan otetaan tänään 1. joulukuuta Paavalinkirkossa, jossa Timo Lassyn jazz kohtaa Higher Groundin gospelin.

Kotimaisten jazztaitureiden lisäksi toista kertaa järjestettävän festivaalin lavoilla nähdään mielenkiintoisia ulkomaisia nimiä. Kysyimme ensin mainituilta suosituksia jälkimmäisten tiimoilta.

Eurooppalaisen nykyjazzin kuumimpiin nimiin lukeutuva Phronesis saa Olavi Louhivuoren äänen. Norjalaisbasisti Jasper Høibyn johtama trio esiintyy 12. joulukuuta Ääniwalli-klubilla.

”Phronesis on minulle monella tapaa tuttu yhtye, sillä olemme samalla brittiläisellä Edition-levy-yhtiöllä ja tavanneet tämän myötä eri yhteyksissä. Olen kuullut bändiä livenä useaan otteeseen ja ollut joka kerta vaikuttunut heidän yhteisestä vuorovaikutuksestaan sekä yhtyedynamiikastaan”, Louhivuori perustelee.

”Pianotrio on kokoonpanona erittäin haastava, mutta Phronesis on ehdottomasti löytänyt erittäin raikkaan ja omaperäisen lähestymisen musiikin tekemiseen. Kaikki soittajat ovat omien instrumenttiensa huippuja, mutta yhtye on ehdottomasti enemmän kuin osiensa summa. Phronesis on todellakin juuri niitä bändejä, jotka täytyy nähdä livenä. Mainitsematta ei voi jättää sitä, että samassa konsertissa soittaa yksi suosikkiyhtyeistäni, suomalainen Elifantree!”

Teppo Mäkynenkään ei malttanut olla suosittelematta kahta artistia. Ensimmäinen niistä on yhdysvaltalaistrumpetisti Avishai Cohen, joka tuo Triveni-kokoonpanonsa 8. joulukuuta Aleksanterin teatterin lavalle.

“Avishai Cohen on tämän hetken mielenkiintoisin trumpetisti. Instrumentalistina Cohen on todella taitava, mutta samaan aikaan näkemyksellinen ja avarakatseinen muusikko. Hän on tuonut harvemmin kuullun trumpetti–basso–rummut-kokoonpanon tuoreella tavalla esille”, suomalaislyömäsoittaja kommentoi.

Myös toinen Mäkysen tärppi on rapakon takaa: brooklyniläinen Dawn of Midi. Post-jazziksi leimattu yhtye esiintyy 11. joulukuuta Ääniwalli-klubilla.

”Dawn of Midi yhdistää jazzista tutun piano–basso–rummut-trion soundin ja minimalistisen teknon ennenkuulumattomalla tavalla. Bändin polyrytminen perkussiivisuus ja insinöörimäinen maltti hämmästyttää, ihastuttaa ja opettaa.”

Saksofonisti Jussi Kannaste soittaa 9. joulukuuta Teurastamon kellohallissa basisti Harish Raghavanin ja rumpali Nasheet Waitsin kanssa. Heistä Kannaste tahtoo tarinoita pitkän kaavan mukaan.

”Asuin keväällä 2013 New Yorkissa kaksi ja puoli kuukautta. Sille ajalle minulla oli kaksi tavoitetta: säveltää biisi päivässä ja tehdä levy paikallisten muusikoiden kanssa.”

Kannaste kertoo, että biisi päivässä -projekti onnistui noin 90-prosenttisesti ja levy konkretisoituu nyt joulukuussa. Waitsin Kannaste oli valinnut rumpalikseen jo ennen matkaa. Hän oli kuullut Waitsin soittoa ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten Jason Moranin bändissä ja esiintynytkin hänen kanssaan Flow’ssa 2012.

”Nasheet Waits on muusikkona uskomattoman monipuolinen ja ennen kaikkea yhtyesoittaja. Rumpalina hän on sekä vertikaalinen että horisontaalinen – rennon svengin omaava ja monipuolisesti instrumenttiaan käyttävä. Hän vaatii myös kanssasoittajilta paljon, eikä aina tyydy rumpalin perinteiseen roolin tempon pitäjänä. Hän värittää musiikkia monin eri sävyin, sointivärein ja käyttää hyväksi koko instrumenttinsa dynaamisen kirjon.”

Raghavania Kannaste puolestaan kuuli heti ensimmäisenä iltana New Yorkiin saavuttuaan. Basisti kiinnitti Kannasteen huomion Jazz Gallery -klubilla ensitahdeista lähtien.

”Raghavan on hyvin epäbasistimainen basisti, joka tykkää heittäytyä perinteisen bassoroolin ulkopuolelle. Hän näkee nuottien väliin ja taakse, ja soittaa nekin rytmit sekä sävelet, joita ei ole kirjoitettu. Edellä mainittu kuulostaa tosi hyvältä, koska hän omaa todella energisen, eteenpäinvievän rytmisen ilmaisun ja luonnollisesti on virtuoottinen basisti.”

Jazz Galleryn konsertin jälkeen Kannaste urkki Raghavanin puhelinnumeron ja järjesti jamisession hänen kanssaan niin pian kuin mahdollista.

”Tämä sessio avasi lopullisesti korvani hänen ilmaisunsa hienoudelle. Basisti oli valittu. Tietääkseni Harish Raghavan ja Nasheet Waits eivät ole soittaneet vielä keskenään – eivät lavalla eivätkä levyllä. Senkin takia keikasta on odotettavissa hieno tapaus!”

We Jazz 2014
8.–13.12.2014 Helsinki
Tutustu ohjelmaan tämän linkin takaa.