Konesieluja, klubiparatiiseja ja tärkein instrumentti sitten sähkökitaran – arviossa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin elokuvia

Jaa Facebookissa
Kuva: Machine Soul / machinesoul.org

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa järjestetään 17.–27. syyskuuta. Ohjelmistossa on jälleen niin musiikki- ja popkulttuurista kertovia kuin sitä sivuavia elokuvia. Tässä elokuva-arviot kolmesta sellaisesta ja lisää on luvassa.

Konesielu – Machine Soul (ohj. Tero Vuorinen, 2015)
rytmi_arviot_4

Konesielu esittelee kotimaista elektronisen musiikin kenttää sen tekijöiden kautta. Esiteltyjen artistien suurpiirteisenä leikkauspisteenä toimii teknon saapuminen Suomeen ja laittomista bileistä yökerhoihin siirtyminen. Tämän jälkeen lähdetään yhtä moneen suuntaan kuin on puhuvia päitä. Niitä yhdistävä tekijä on tinkimättömyys oman taiteen suhteen.

Vaikka useammassa puheenvuorossa painotetaan, että klubeilla ikä ja sosiaalinen status muuttuvat yhdentekeviksi, konkariosaston rinnalle olisi kaivannut nuorempia näkökulmia, miksei naisenkin. Nyt äänessä on keski-ikäistyvien miesten lämminhenkinen horinakerho. Valittu joukko koostuu silti monipuolisesti niin kaupallisemmista onnistujista, undergroundin sankareista, jalat maassa työskentelevistä kuin eksentrisistä erikoismiehistä.

Mikäli konemusiikkiskene on tuntunut salamyhkäiseltä ja mystiseltä, se saattaa olla Konesielun tarjoaman todellisuuden tulkinnan jälkeen vielä enemmän sitä. Jo tämän vuoksi dokumentti on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Eden (ohj. Mia Hansen-Løve, 2014)
rytmi_arviot_4

Paul on Ranskan eläväisen tanssimusiikkikulttuurin pyörteissä 1990-luvun alussa. Yöt kuluvat underground-raveissa, French touch on tekemässä läpimurtoa klubikenttään, mutta sydän on menetetty US garagelle, jonka parissa hän pääsee maistamaan sormustimellisen suosiota. Tämä on Paulin maailma.

Yön jälkeen saapuu aamu. Jokaisen auringonnousun jälkeen hetkessä eläminen on hieman vaikeampaa. Perheen perustaminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta lainatessa äidiltä rahaa house-makseja ja kokaiinia varten.

Lukuisat musiikki- ja klubikohtaukset onnistuvat kertomaan tarinaa vangitsevasti ilman dialogia. Sivujuonteena ja aikajanana seurataan Daft Punkin uraa aina kotibile-esiintymisestä Random Access Memoriesiin asti.

Eden on antikasvutarina, johon on helppo samaistua jos on suhtautunut musiikkiin intohimoisesti. Paratiisi muuttuu pikku hiljaa helvetiksi, mutta rakkaus siihen, mitä se joskus oli, pakottaa pitämään kynsin ja hampain kiinni.

808 (ohj. Alex Dunn, 2015)
rytmi_arviot_3

Roland TR-808 -rumpukone teki lähtemättömän vaikutuksen popiin, elektroniseen musiikkiin ja hip hopiin. Viimeksi mainitun kehitykseen syvennytään 808-dokumentissa. Luvassa on tuutin täydeltä hip hop -triviaa ja oivalluksia kyseisen rumpukoneen tarjoamista mahdollisuuksista. Äänessä ovat kovan luokan tekijät Afrika Bambaataasta Hank Shockleen kautta Beastie Boysiin ja Rick Rubiniin.

Jälkimmäinen tunti uhrataan Miami bassin ja valtavirtapopin käsittelyyn, kansainväliset tekno- ja elektrokentät otetaan huomioon kuriositeettiesimerkein. 808:n ongelma on hieman liian laajan kuvan maalaaminen. Pintaraapaisut näyttäytyvät vain riveinä rumpukoneen pitkässä ansiolistassa, mutta hajottavat kokonaisuutta. Konesielussakin esiintyvä Jori Hulkkonen tuo suomiväriä dokumenttiin.

Rolandin perustajan ja 808:n suunnittelijan Ikutaro Kakehashin haastattelu meinaa nostaa kyyneleen silmäkulmaan. Kyllä, vuosina 1980–83 valmistetulle rumpukoneelle.