Kolme syytä mennä tänään katsomaan jazzkitaran nuori taitaja Jake Hertzog

Jake Hertzog Trio tänään On the Rocksissa.
Jaa Facebookissa
Kuva: Jake Hertzog

Modernin jazzin ihmemies Jake Hertzog saapuu keikalle Helsingin On the Rocksiin tänään tiistaina 7. lokakuuta. Yhdysvaltalaisten jazzmedioiden ylistämä nuori muusikko esiintyy Suomessa uransa toista kertaa. Neljä albumia julkaissut, Illinoisissa kasvanut Hertzog vaikuttaa nykyään New Yorkissa, ja soitti trionsa kanssa vastikään kaupungin legendaarisella Blue Note Jazz Clubilla. Tänä iltana Hertzog tuo kolmikkonsa vihdoin Helsingin jazzin ystävien kuultavaksi.

Listasimme kolme syytä lähteä illan keikalle.

1. Persoonallinen ote
Hertzog ei soita easy-listening-jazzia, vaan tekee oman mielensä mukaan ja yhdistää jazziin rock-kitarointia. Tuloksena on hämmästyttävän eloisa ja rouheiden riffien siivittämä energiapläjäys, jota on vaikea sovittaa yksiselitteiseen lokeroon.

2. Amerikan meininki
Hertzog kasvoi Illinoisissa, Yhdysvalloissa ja opiskeli Bostonin maineikkaassa Berklee College of Musicissa. Vuonna 2006 ollessaan 20-vuotias Hertzogista tuli Montreux Jazz Festival Gibson Guitar -kilpailun kaikkien aikojen nuorin voittaja.

3. Kaksi yhden hinnalla
On the Rocksissa esiintyy Jake Hertzog trion lisäksi Ilkka Rantamäki & The Bluesbrokers, joka avaa illan muun muassa brittiprogeversioinneillaan. Liput ovelta 12 euroa.

Teksti: Hanna Karpio