Herkullinen keikkasyksy muodostumassa: Yelawolf, Joey Bada$$, Kamasi Washington

Jaa Facebookissa

Rytmin verkkotoimitus on palannut lomalaitumilta ja lehdistötiedotteiden perusteella keikkasyksy alkaa muodostua!

Viimeksi Jurassic Rockissa 2012 vieraillut Yelawolf nähdään 22. marraskuuta Helsingin Tavastialla. Kyseessä on Yelawolfin ensimmäinen headliner-keikka Suomessa. Amerikkalaisräppärin tuorein albumi on keväällä julkaistu ja Eminemin tuottama Love Story. 26 euron hintaiset liput ovat myynnissä Tiketissä.

Provinssissa nähty Joey Bada$$ palaa ensimmäiselle klubikeikalleen. 20-vuotias brooklyniläis-mc lyöttäytyi debyyttialbumiaan varten kimppaan muun muassa veteraanituottaja Dj Premierin kanssa. B4.DA.$$ onkin vuoden puhutuimpia räppilevyjä. Tavastialla 4. joulukuuta järjestettävän keikan 29,50 eurona hintaiset liput ovat myynnissä Tiketissä.

Mitä puhutuimpiin ja hehkutetuimpiin levyihin tulee, Kamasi Washingtonin The Epic on sellainen. Jazz-saksofonisti jätti jälkensä esimerkiksi Flying Lotusin You’re Dead! -levylle ja Kendrick Lamarin To Pimp a Butterflylle ennen debyyttialbumiaan. Kolme tuntia kellottava The Epic on saanut osakseen sankkaa suitsutusta myös jazzpiirien ulkopuolella. Washington saapuu yhtyeineen Helsingin The Circukseen 30. marraskuuta. Pääsyliput ovat myynnissä 44,50 euron hintaan Lippupalvelussa.