Bob Malmström laittoi hc-punkin arvot uusiksi – haastattelu nyt Rytmissä

Jaa Facebookissa
"Olemme kaikki pitkäaikaisia hc-musiikin ystäviä, mutta monen sen genren bändin sanomaa on ollut vaikea allekirjoittaa", Rytmin tavoittama laulaja Carolus Aminoff kertoo. "Herrojen metkuista kitiseminen, 'fuck the system'- sekä 'on väärin olla rikas' -ajattelutapa... Mietittiin että voisi olla paikallaan perustaa ruotsinkielinen hc-bändi, jossa sanoma on käännetty päälaelleen."

Spinefarm Records on kiinnittänyt talliinsa maailman ainoan porvaricorebändin, Bob Malmströmin. Yhtyeen “Vi är bättre än ni” EP sekä uunituore vaalisingle “Välj Malmström” saavat siis jatkoa täyspitkän albumin verran tulevana syksynä. Ruotsiksi laulava Bob Malmström yhdistää musiikissaan hardcorepunkkia ja metallia. Tekstit käsittelevät usein ylellisyyttä, suomenruotsalaisia perinteitä sekä vasemmiston heikkoutta.

“Olemme kaikki pitkäaikaisia hc-musiikin ystäviä, mutta monen sen genren bändin sanomaa on ollut vaikea allekirjoittaa”, Rytmin tavoittama laulaja Carolus Aminoff kertoo. “Herrojen metkuista kitiseminen, ‘fuck the system’- sekä ‘on väärin olla rikas’ -ajattelutapa… Mietittiin että voisi olla paikallaan perustaa ruotsinkielinen hc-bändi, jossa sanoma on käännetty päälaelleen.”

Miten ihmiset ovat sitten ottaneet vastaan porvaricoren? Voisi kuvitella että hc-skenestä olisi vaikea löytää suurtakaan joukkoa, joka ottaisi Malmströmien ajatusmaailman avosylin vastaan. Aminoff kuitenkin toteaa bändin puhuvan asioista, johon moni äärimusiikinkin ystävä salaa uskoo.

“Jengi alkaa tulemaan pikkuhiljaa kaapeista ulos! Rockiin ja varsinkin punkkiin sekä hc-musaan on aina kuulunut vasempaan nojaaminen. Vaikka tekisikin mieli manata esimerkiksi tietullit ja julkinen liikenne helvettiin, pitäisi silti mukamas olla näiden asioiden kannalla. Mutta meilläkin on maa täynnä bändejä joilla ei ole kauheasti syytä olla vihaisia nuoria, joten ehkä tässä ollaan murtamassa raja-aitoja. Tiedän esimerkiksi lukuisia black metal -bändejä joiden jäsenet kuulvat kirkkoon, mutta lyriikoissa julistetaan silti saatanaa vain koska se kuuluu asiaan”, laulaja toteaa.

Bob Malmström on niittänyt mainetta loistavana livebändinä. Kiertuekumppaneina ovat tähän mennessä toimineet mm. Sólstafir, Profane Omen, myGrain, Korpiklaani, Rytmihäiriö ja monet muut. Bändin keikat ovat houkutelleet paikalle myös porukkaa jotka normaalisti vierastaisivat hc-punkkia.

“Meidän keikathan eivät etene aivan perinteisen punk-kaavan mukaan. Suomenruotsalaiseen tapaan keikoillamme esimerkiksi harjoitetaan yhteislaulua. Olemme tulostaneet joidenkin kappaleidemme sanat, ja lyriikoita jaetaan yleisölle jotta kaikki pääsevät osallistumaan. Haluamme jalostaa idea vielä pidemmälle ja julkaista laulukirjan, jota myisimme paitakojulla edulliseen hintaan”, Amidoff kertoo bändin merchandise-ideoista.

“Ja kaikki välispiikit ovat tietenkin ruotsiksi, siitä ei tingitä. Ei edes Kouvolassa. Joka keikalla toki kuulee jonkun verran “vitun hurrit!”-huutoja, mutta se kuuluu asiaan. Mutisijat ovat muuten pysyneet aika lailla takariveissä, mutta Lahden keikalla Klamydiastakin tuttu Vesku Jokinen päätti tulla aivan lavan eteen kertomaan mielipiteensä ruotsinkielisestä porvaricorestamme.”

Albumin julkaisun jälkeen syksyllä bändi keikkailee niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kevään aikana Bob Malmströmin ehtii nähdä livenä vielä muutamaan otteeseen:

29.4. DOM, Helsinki (+ Rytmihäiriö & Ratface)
7.5. Kultursalen, Parainen (+ Heartbreak Stereo)
11.5. Torvi, Lahti (+ Casket, Cut To Fit & Paranauskas Mundo)