Avaruuspoppia ja painavia sanoja – tuhti raportti Iceland Airwavesistä

Iceland Airwaves 4.–8.11.2015 Reykjavik.
Jaa Facebookissa
Paikalliset artistit saivat vastakaikua Airwaves-yleisöltä
Paikalliset artistit saivat vastakaikua Airwaves-yleisöltä
Kuva: Matti Komulainen

Iceland Airwavesin juju on tutustua livenä musiikkiin, johon ei välttämättä törmää muualla. Esimerkiksi yhden naisen bändi Dj Flugvél og geimskip on ihastuttava tapaus, joka on koettava livenä omassa ympäristössään. Reykavikissa tulee bonuksena kymmenittäin muita esiintyjiä islantilaisbändeistä isoihin ulkomaisiin indienimiin kuten Battles, Father John Misty, Hot Chip ja Mercury Rev.

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Dj Flugvél og geimskip räiskyy uusinta islantilaismusiikkia
Dj Flugvél og geimskip räiskyy uusinta islantilaismusiikkia

Airwaves käynnistettiin lokakuussa 1999 pienessä lentokonehangaarissa. Yleisöä kertyi parisensataa. 16 vuodessa on muuttunut paljon. Ajankohta on hilattu marraskuun alkuun samalla kun tapahtuma on siirtynyt keskustan baareihin ja muihin hotspoteihin. Ohessa kävijämäärä on moninkertaistunut. Tänä vuonna Reykjavikissa juhli kaikkiaan 9000 rannekkeen hankkinutta, joista noin 5500 lensi saarelle keskelle Pohjois-Atlanttia ulkomailta. Tapahtuma myytiin odotetusti nytkin loppuun ennalta.

Airwaves on luonteeltaan showcase-festivaali, jossa esitellään paikallista talenttia. Islannissa arvostettavan DIY-ideologian mukaisesti kynnys perustaa bändi on matala. Uusia tekijöitä suorastaan tulvii, ja silti musiikin taso on hämmästyttävän korkea festaritarjonnan valossa.

Kaikkiaan vuoden 2015 ohjelmassa oli osapuilleen 900 keikkaa estradien ulottuessa konserttisaleista kirkkoon ja kirjakaupoista parturiin. Esimerkiksi nouseva nimi Milkhouse esiintyi vaatekaupan ikkunassa mallinukkejen läsnäolosta piittaamatta.

Milkhouse virittäytyy keikalleen vaatekaupan ikkunassa
Milkhouse virittäytyy keikalleen vaatekaupan ikkunassa

Ohessa järjestettiin musiikin ammattilaisia yhteen koonnut ensimmäinen Nonference, konferenssi ilman muodollisuuksia, alan paikallisen vientiorganisaation IMX:n kutsumana. Airwaves oli mukana niin ikään graffititaidetta keskustaan tuoneessa Wall Poetry -tapahtumassa, joka näkyi toinen toistaa komeampina seinämaalauksina.

Sukellus tulen ja jään moodiin

Airwaves houkuttelee tutustumaan uusiin nimiin niiden tuttujen tsekkaamisen ohessa. Näin pääsee tunnelmaan ja samalla voi saada tuntumaa vaikkapa tarjonnan tyylillisiin ääripäihin.

Red Barnett oli tämänvuotisen Airwavesin avausesiintyjiä
Red Barnett oli tämänvuotisen Airwavesin avausesiintyjiä

Ensimmäinen kohdalle osunut keikka tänä vuonna oli Red Barnett, alias Haraldur Vignir Sveinbjörnsson. Kantaaottavat folk-vetoiset laulut muun muassa pakolaistilanteesta upposivat hartaaseen yleisöön Harpan Kaldalónissa. Miehen kytkös Skálmöldiin tuntui osaltaan lisäävän vetovoimaa: tila oli lähes täynnä käytäviä myöten.

Vähän matkan päässä ydinkeskustan Húrra-klubissa esiintyi taas Sturla Atlas. Tuore hiphop-kyky tukenaan Reykjavikin keskustan postinumerosta nimensä lainannut 101 Boys -posse työsti tiheään pakkautunutta väkimassaa monimikkisyljennällä. Vasta viime kesänä mixtapellaan debytoinut riimikko ei massasta häkeltynyt vaan otti tilanteen vapautuneen rennosti.

Vallan toisenlaisiin tunnelmiin kulkijaa johdatettiin puolestaan kadun toisella puolella sijainneessa Gaukurinnissa.

In the Company of Men edusti Airwavesin raskaampaa tarjontaa
In the Company of Men edusti Airwavesin raskaampaa tarjontaa

Rockbaarissa keskityttiin alkajaisiksi mustakiiltoisen metallin taontaan. Alan sepistä In the Company of Men tykitti hypermassiivista hardcore/mathcore/jazzcore-ilmaisua, joka kipinöi alkuvoimaista äijäenergiaa. Solisti A. K. Andersenin äänivarat tuntuivat hönkivän kumoon ilman vahvistustakin, sillä laulutekniikka oli vakuuttavasti hallussa. Ei ihme että yleisökin innostui moshaamaan.

Suuria sanoja, isoa rytmiä

Tämän Airwavesin ehkä isoimmaksi ilmiöksi osoittautui paikallinen hiphop. Sturla Atlasin lisäksi kaupungissa keikkailivat festarin mittaan useaan otteeseen esimerkiksi suursuosikit Reykjavíkurdætur, Gísli Pálmi, Emmsjé Gauti ja Úlfur Úlfur.

Reykjavíkurdætur puhuu asiaa
Reykjavíkurdætur puhuu asiaa

Reykjavíkurdætur eli Reykjavikin tyttäret on anarkofeministinen räpryhmä, joka pauhasi painavaa asiaa naisiin kohdistuvista uhkista ja epäkohdista. Samalla kollektiivi ironisoi yliseksualisoitua naiskuvaa. Suorasukainen syljentä osin englanninkielisin riimein sai valpasta vastakaikua etenkin paikalliselta naisyleisöltä. Miesväki sen sijaan saattoi missata pointin naisjoukon estototonta revittelyä kuolatessaan.

Toisenlaista hiphopia edusti Gísli Pálmi. Glacier Mafia -taustaryhmän tunnusteksti lavan projisointipinnalla videofeedin kera kertoi oleellisen. Asenne oli yrmy ja amerikanmeininki hallussa pienintä piirtoa myöten. Mies ei kuitenkaan sortunut noloihin tuloksiin usein johtavaan yleisön laulattamiseen suosikkiasemastaan huolimatta. Riimikon esiintyminen todisti osaltaan että on jotain sellaistakin kuin viikinkiräp.

Emmsjé Gauti taas vaikutti agenda-linjan räpäyttäjältä. Aikaa riitti myös vasta kuolleen ystävän muistolle sommitellulle teokselle. Tunne sai miehen itsensä samoin kuin monen katsomossa nieleksimään silmät kiiltäen. Reilut puoli vuosikymmentä asemaansa rakentanut mies valitti krapulaansa mutta hoiti urakkansa kunnialla hikoilusta huolimatta. Tukea sälli sai toiselta MC:ltä ja täysiveriseltä bändiltä, jonka rumpalina urakoi hittibändi Agent Frescon patteristi.

Úlfur Úlfur on Islannin JVG
Úlfur Úlfur on Islannin JVG

Úlfur Úlfur vuorostaan voisi olla vaikka Islannin JVG. Ainakin taidemuseon keikalla koplan herättämä kuohunta rinnastui ja ohittikin intensiteetissään tuontitähtien kuten brittigrimauttaja Skeptan vastakaiun.

Kaksi räppäriä työsti lavaa taukoamatta ja piiskasi yleisöä kiehumaan. Salillinen veti tekstit mukana pyytämättäkin ja tunnelma kohotteli korkealla hämärään katoavaa kattoa. Úlfur Úlfurin näkeminen kotiyleisön edessä vahvisti entisestään käsitystä siitä, miten paikallisella kielellä toteutettu räp on universaalia kulttuuria, joka saa liikkeelle suuren ja aktiivisen yleisön.

Pienestä suureen

Airwavesissa mittakaavaerot luovat kiinnostavaa dynamiikkaa ohjelmaan. Esimerkiksi satamassa sijaitseva Slippbarinn toimii päiväaikaan intiminä estradina artistille kuten Sóley Stefánsdóttir. Hän tarjoili tilan äärimmilleen täyttäneellä soolokeikallaan hauraan herkkiä kuulokuvia nainen, kitara ja sormiot -kombinaatiolla.

Sóley täytti Slippbarinnin
Sóley täytti Slippbarinnin

Akustinen helmeily oli lähes meditatiivisen hypnoottista. Väki seurasikin keikkaa herpaantumatta ja kuin henkeään pidätellen. Sen huomioinut Sóley väläytti huumoripuoltaan ja totesi, että ”Tiedän että tulitte bailaamaan ja nyt sitten jouduttekin kuuntelemaan tuutulauluja – sori!” Itsessään Slippbarinn on Airwavesin viihtyisimpiä keitaita, jossa saa tavanomaisten juomien lisäksi fantastisia drinkkejä sekä oikeaa ruokaa, kuten talon kala-äyriäiskeittoa. Lisäksi ikkunoista avautuva näkymä telakoituine laivoineen ja lumihuippuisine saarineen on vaikuttava.

John Grant veti vuorostaan ehkä Airwavesin suureellisimman keikan. Harpa-lasipalatsin konserttisali Eldborgiin mahtuu 1800 kuuntelijaa, ja Islantiin asettuneen laulaja-lauluntekijän esiintyminen täytti sen lähes viimeistä istuinta myöten.

John Grant konsertoi uuden kotimaansa sinfonikkojen kanssa
John Grant konsertoi uuden kotimaansa sinfonikkojen kanssa

Grantin kanssa lavalle astuivat noin 60-jäseninen Islannin sinfoniaorkesteri, nelimiehinen bändi sekä disko-housesykkeestään tunnettu Sisy Ey -sisaruskolmikko taustalaulajina. Oli vuorossa trubaduuri-Grant tai teknodandy, konsepti toi aidosti lisäarvoa ja -potkua sointiin.

Suurimman vaikutuksen projekti teki konemusiikkia ja akustisen kokoonpanon yhdistelmänä. Saundi oli huikean kerroksellinen, erotteleva ja tasapainoinen. Jylhyys korosti Grantin vision kontrastikkuutta. Komea oli myös ensimmäinen encore: Grantin piano ja sooloviulisti kertoivat kaiken oleellisen. Grantin spiikeissään väläyttämä islannin kieli sai katsomosta lisäksi innokasta palautetta.

Grant yllätti faninsa myös heittämällä myöhemmin spontaanin keikan kaikkien listojen ulkopuolelta. Paikkana oli miehen käyttämä vakioparturi.

Islannin herkkua

Islantilainen musiikkitarjonta yllättää aina moni-ilmeisyydellään. Puolittain satunnaiseen otantaan mahtuu kaikkea afrobeatista elektropunkiin soittotiloja kierrellessä.

Samúel Jón Samúelsson Big Band osoitti Harpa Silfurbergissä kunnioitusta Tony Allenille. Ison bändin afrobeat svengasi herkullisesti puhallinsektion ja pulssiosaston ladatessa saundiin sähäkkää uskottavuutta. Miehistöstä saattoi bongata bongata muun muassa reggae-partio Hjálmarin kavereita, kuten rumpali Helgin ja basisti Valdimarin. Ilmankos rytmi tarttui ja porukka tanssi kuin transsissa.

Samúel Jón Samúelsson Big Band veti afrobeatia
Samúel Jón Samúelsson Big Band veti afrobeatia

Myös Kiasmos tanssitti mutta hieman toisenlaisin eväin. Sooloprojektien ohella elokuva- ja tv-musiikistaan palkittu Ólafur Arnalds ja färsaarelainen Janus Rasmussen liikuttivat massaa EDM:llä. Aiemman ambientihkon leijumisen sijaan ratkaisu saattoi hämmentää mutta toimi yleisöön yhtä kaikki. Kaluston ruuvailu ja kannustavat käsieleet menivät täydestä mutta aiempia tekemisiä vasten tarkasteltuna tuli mieleen, oliko tässä sittenkin kyse kaverien keskinäisestä vitsistä.

Vipinää aiheutti niin ikään Ghostigital, ja jälleen eri lähtökohdista. Sugarcubesin Einar Örnin ja Curver Thoroddsenin elektrokimppa on saanut yhteistyökumppanikseen muun muassa David Byrnen ja Damon Albarnin.

Einar Örnin (vas.) ja Curver Thoroddsen ovat yhtä kuin Ghostigital
Einar Örnin (vas.) ja Curver Thoroddsen ovat yhtä kuin Ghostigital

Kaksikon kompromissitomasta ryskeestä EDM ei voisi olla kauempana. Brutaalia ja aggressiivista kahden miehen soonista vuoristorataa ei osaa kuvitella tanssittavaksi valotikku kädessä. Lisäksi Einar Örn oli keulakuvana räjähtävä, intensiivinen ja arvaamaton – itseironiaa säästämättä. Solisti kannusti ottamaan kuvia ”kauniista Einarista” ja häshtäggäämään ne maailmalle. ”Jakakaa ja osallistukaa”, ikipunkkari painosti väkeä irti passiivisen katsojan muotista.

Harkittua tyyliä ja vastavoimaa

Airwavesin islantilaiskattauksen kirkkain valopilkku juuri nyt oli Dj Flugvél og geimskip. Nainen painoi useita keikkoja ja dominoi konsoleita myös päätösbileissä. Artisti kertoili lapsenomaisen innokkaalla artikulaatiolla tarinaa avaruusolioista ja ties mistä, eläytyen tapahtumiin hyppien ja tanssien.

Ohessa hän suolti ilmoille omintakeista eletroa, jossa oli sydäntä ja ideaa. Spontaanin oloinen heittäytyminen generoi hauskan ja leikillisen ilmapiirin. Kaikkineen Dj Flugvél og geimskip ihastutti ja valloitti elohopeisella läsnäolollaan ja hyvää tuulta nostattavalla ulosannillaan, jonka hän taikoi kotikutoisen näköisestä sormioarsenaalistaan.

Dj Flugvél og geimskip ihastutti spontaanilla olemuksellaan
Dj Flugvél og geimskip ihastutti spontaanilla olemuksellaan

Tamppajille Dj Flugvél og geimskip tarjosi visuaalista iloa myös videoin ja valoin: psykedeeliset maailmat ja satutunnelmaa korostavat tehosteet kruunasivat shown.

Stereo Hypnosis synnytti vuorostaan vanhakantaisen ambient-ilmapiirin päätösillan Extreme Chill -osion otsikkoon sopivasti. Yläsfääreissä leijuivat legendaarisen Inferno 5 -kollektiivin perustajiin kuuluva Óskar Thorarensen, hänen poikansa Pan Thorarensen ja trion täydentäjänä Thorkell Atlasson. Maalaileva konekorvanami vei vieraisiin galakseihin taustalla pyörivien, atmosfääriin sopivien videoiden kuljettamina.

GusGus juhli 20-vuotista uraansa työn merkeissä
GusGus juhli 20-vuotista uraansa työn merkeissä

GusGus on tahollaan hämmentänyt islantilaista musiikkikenttää jo kaksi vuosikymmentä. Matkalla tyylitajuinen kollektiivi on tiivistynyt, ja Airwavesin lauantaiohjelman yhtenä päättäjänä se näyttäytyi triona. Konemies Birgir Þórarinsson ja solistit Högni Egilsson ja Daníel Ágúst Haraldsson tuottivat tuttua synamattoa ja paljon bassoa. Within Youn, Overin ja Deep Insiden kaltaiset hitit piristivät settiä, sillä aivan uusin tuotanto ei ole yltänyt täydellisyyttä hipovan edellisalbumin Arabian Horsen haastajaksi.

Estetiikka on oleellista myös Vökille. Paikallisittain söpöilyksi kutsuttu elektropop-linja ilmeni Airwavesin päätösklubilla saundimaalailuna, jota särmäytettiin kitaralla ja musertavalla alataajuusvyörytyksellä. Oman ulottuvuutensa kokonaisuuteen toi naissolisti Margrét Rán Magnúsdóttirin kosketusmikrofonein toteutettu kehon rummutus sinisten valojen hohteessa.

Emblah tanssitti Húrra-klubissa
Emblah tanssitti Húrra-klubissa

Lajityypin sisäinen uskottavuus toteutui myös Emblahissa. Húrrassa ryhdikästä teknoa suoltanut mies verhoutui anonymiteettiin mutta vähäeleinen lavahabitus vain lisäsi yleisön intoa. Porukka oli fiiliksissä, ja se tarttui ympäristöön tanakan biitin pakottaessa liikkumaan.

Sisy Ey tunnetaan tehokkaana bilemoottorina. Sisarustriosta ja konemiehestä koostuva yhtye on neljässä vuodessa kasvanut Bananarama-pastissista disko-houselookiin, jossa kullakin jäsenellä on oma, selkeä imago. Se jos mikä yhdessä tasajakorytmien kanssa höykytti juhlakansaa vaikkapa Gamla Bíon keikalla.

Yllättäjiä ulkomailta

Ohjelman ulkomaisista täydennyksistä yllätti myönteisimmin JoyCut. Eurooppaa ahkerasti kiertänyt bolognalaistrio soitti ensimmäisen Islannin keikkansa Gaukurinnissa. Lavan pienuuden vuoksi bändi joutui jättämään visuaalit pois mutta se ei menoa haitannut. Yleisö pakkautui kosketusetäisyydelle ensi-iskusta ja eli mukana läpi keikan.

JoyCut säväytti iskevällä rytmihoidollaan
JoyCut säväytti iskevällä rytmihoidollaan

Jengin intoa katalysoi JoyCutin peloton heittäytyminen ja riskejä kaihtamaton ilmaisu, johon kaksi lyömäsoittajaa iski pulssin ja sormio-syna-arsenaali loi rikkaan melodisen sävykirjon. Pienten estradien arvaamattomuus koitui JoyCutille suureksi voitoksi ja levitti Airwavesissa sanaa niin, että seuraavaan esiintymiseen Sky Barissa jo jonotettiin.

Sähäkkä oli myös The Pop Group. Bristolilaisten post-punkveteraanien proggis 1970-luvun lopulta toimi hieman samassa hengessä kuin toinen tuontiklikki Sleaford Mods, brittiläinen kahden äijän punk-räp-rautanyrkki. Yhteiskunnallisista epäkohdista riitti sanottavaa molemmilla, ja verbalisointi hoidettiin huutamalla. Molempien remmien virta tuntui ehtymättömältä rähjäisen ja räjähtävän lavahabituksen tuodessa mieleen Einar Örnin. Etenkin solistien häpeilemättömästä asenteesta voisi moni puolta nuorempi ottaa mallia.

Skepta alias Joseph Junior Adenuga osasi hänkin hommansa. Nigerialaisjuurinen brittiriimikko miksasi setissään minimalistista hiphopia, grimea ja dubstepiä murhaavalla intensiteetillä. Dj:n pohjustama jyystö oli kaikkineen asfaltinläheistä ja betoninkovaa hardcorea.

Skepta oli Airwavesin kovia tuontinimiä
Skepta oli Airwavesin kovia tuontinimiä

Robottimaiset muuvit ja täsmällinen lavantyöstö lisäsivät osaltaan kosketuspintaa. Taidemuseon täyttänyt yleisö samoin kuin lavan sivulla tilaisuutta todistaneet kollegat kuten Gísli Pálmi Glacier Mafia -kavereineen tanssahtelivat yhtä jalkaa.

Hot Chip oli monelle Airwavesin pääesiintyjiä, ja intohimoisen omistautunut yleisö palvoi niin ikään vaikkapa Father John Mistyä ja Mercury Reviä. Tuttuus on vahva puoleensa vetävä tekijä, ja se toteutui Battlesissakin.

Jo amerikkalaistrion esillepano oli kiinnostava. Vasemmalla operoi yhtyeen vuonna 2002 perustanut kitaristi Ian Williams sormioarsenaalin ja efektipankkinsa kanssa, keskellä rumpali John Stanier ja oikealla basisti Dave Konopka, jonka efektipedalien valikoima oli niin ikään kunnioitettavan laaja.

Battles svengasi teknisyyttään kätkemättä
Battles svengasi teknisyyttään kätkemättä

Kolmikko tykitti keikan, joka rutisti ilmat pihalle. Voima oli musertava ja vaikka Battles vaikutti urakoivan hartiavoimin läpi osuutensa, dynamiikka mykisti. Kimuranteista rytmikuvioista, soinnin kunnianhimoisesta manipuloinnista ja virtuoosien vangitsevasta visiosta tuli lähinnä mieleen bändit kuten Primus ja sen päämiehen Les Claypoolin riemukkaat irtiotot normeista, sekä Helmet, jonka patteristi Stanier soittaa Battlesissa.

Battles svengasi ja rokkasi tavalla, joka vei mukanaan kyselemättä. Huolimatta ultrateknisestä ruuvaamisesta ja säätämisestä, trion soitto kulki kuin juna. Battlesin veto nouskin festarin energiapurkauksien huipuksi.