Avajaiselokuvan filosofiaa, Kambodžan musaskeneä ja orgiat taiteilijaresidenssissä – arviossa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin elokuvia

Jaa Facebookissa
Kuva: Hiff.fi

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa alkaa tänään. Ohjelmistossa on jälleen niin musiikki- ja popkulttuurista kertovia kuin sitä sivuavia elokuvia. Arviot elokuvista 808, Machine Soul ja Eden löytyvät tämän linkin takaa. Nyt vuorossa elokuva-arviot kolmesta seuraavasta, mukana tänään kello 18 Bio Rexissä esitettävä avajaiselokuva.

Louder Than Bombs (ohj. Joachim Trier, 2015)
rytmi_arviot_4

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin avajaiselokuvan nimi on viittaus ohjaajan suosikkiyhtyeen The Smithsin kokoelmalevyyn. Tätä tarjoillaan koukuksi elokuvan estetiikan ennakoimiseen. Estetiikassa yhtymiä voisi löytää myös Lars Von Trierin masennuksen kuvauksiin – tarina on sitten jotain muuta.

Perhedraamassa jokin on repinyt perheen erilleen ja jättänyt arpensa jokaiseen. Mitä lähemmäs ongelmien ydintä päästään, sen likaisemmiksi kädet tulevat ja sitä epäselvemmiksi perimmäiset syyt siihen. Sekä kerronta että kuvaus ovat pohdiskelevaa ja filosofista, välillä ihon alle menevää.

Mitä jätetään kertomatta? Mitä jää kuvan ulkopuolelle? Joachim Trier pitää katsojia taitavasti hyppysissään paljastamalla vähän kerrallaan ja salaamalla suurimman osan. Seuraava kuva muuttaa kaiken tähänastisen merkityksen.

Don’t Think I’ve Forgotten: Cambodia’s Lost Rock and Roll (ohj. John Pirozzi, 2014)
rytmi_arviot_3

Muun muassa Patti Smithistä ja Leonard Cohenista dokumentit ohjannut John Pirozzi tutkii tällä kertaa Kambodžan musiikkiskeneä, joka taitaa olla suurille massoille musta aukko. Ranskan entisen siirtomaan musiikkikenttä oli kuitenkin monipuolinen ja viriili – jopa hallitsijat esiintyivät laulaen ja kannustivat kulttuurin ahmimiseen. Entisen siirtomaaisännän nuorisomuodin lisäksi Vietnamissa taistelleiden Yhdysvaltain sotilaiden mukana kulkeneet vaikutteet omittiin välittömästi paikalliseen musiikkiin.

Punaisten khmerien kaapattua vallan urbaanit ihmiset ajettiin pakkotöihin pellolle ja taiteilijoiden kohtalo oli kahta karumpi. Harvojen selvinneiden artistien ja heidän sukulaistensa haastattelut ovat kylmäävää ja koskettavaa kuunneltavaa.

Punaisten khmerien valtaa edeltänyttä aikaa muistellaan ruusuisena onnelana. Ohimennen mainitaan kuitenkin, että toisinajattelijoita odotti teloitus myös silloin.

The Elite (ohj. Thomas Daneskov, 2015)
rytmi_arviot_3

Nuori kirjailija, Carl, muuttaa hoitokodissa olevan isänsä kartanoon. Siitä muodostuu ystävien avustamana varsinainen taitelijaresidenssi. Viinasta ja huumeista ei ole pulaa, ja jos meinaa olla, pyydetään huumediileri mukaan ja pannaan piikki auki!

Tarina kulkee hedelmällisestä luomisvimmasta skandinaaviseen ahdistukseen. Carlia näyttelevä Nikolaj Bæk on uskottava aina boheemista idealistista päihteiden grillaamaan vittupäähän asti. Katsojaa piinaa itsestäänselvyys siitä, että lopussa vain huumediileri kävelee voittajana ulos ovesta.

Pienellä budjetilla on saatu aikaan viihdyttävä ja erittäin pohjoismainen elokuva.