Tehon huikea musiikillinen matka!

Post image for Tehon huikea musiikillinen matka!
12:36 - 02.09.2010

Perkussionisti Samuli ”Teho” Majamäki vietti yli puoli vuosikymmentä sinkoillen ympäri maailmaa ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Hihaan tarttui unohtumattomien muistojen ja uusien ystävien lisäksi soittimia, joita ei ole suomalaiskoivusta väännelty.

Ensi vuonna Turussa järjestetään Alkumeri 2011 -festivaali, jonka taiteellisena johtajana häärii Samuli ”Teho” Majamäki. Muun muassa Ismo Alangon musiikillisena aisaparina tunnettu perkussionisti aikoo tuoda silloin Turkuun niitä elementtejä, mitä hän on vuosien mittaan henkiseen koriinsa poiminut ympäri maailman.

”Samppalinnan maauimalassa ja sen viereisessä puistossa järjestettävä tapahtuma poikkeaa perinteisestä festivaalista niin, että se on enemmän ambient-tapahtuma. Siellä on omanlaisensa moodi, ja luvassa on myös hierontaa, sauna, hyvää ruokaa…” Majamäki valottaa aivoituksiaan.

Mukaan on tulossa Pekka Kuusiston johtama jousiorkesteri, joka on kaikkien artistien käytössä, heistä mainittakoon muiden muassa Jarmo Saari, Tapani Rinne, Anna Puu, Jonna Tervomaa, Jukka Perko sekä Raoul Björkenheim. Lisäksi tai ennen kaikkea oman leimansa tuovat Tehon musiikilliset ystävät ympäri maailman.

Majamäen tutkimusmatka Suomen rajojen ulkopuoliseen musiikkiin alkoi toden teolla vuonna 2000, jolloin hän lähti käytännössä tyhjän päälle Australiaan.

Tästä alkaa suuri seikkailu!

Australia

”Lähdin vuonna 2000 Australiaan osittain yhden henkisen mestarin inspiroimana. Aluksi ajattelin, että menen soittelemaan kadulle sinne, ja katson, mitä tapahtuu. Mulla ei ollut mitään musakytköksiä sinne siis. Se oli irtiotto siitä, kun oli pyörinyt putkeen kymmenen vuotta Suomessa keikkabussissa.”

Kaikkiaan aika Australiassa venähti kolmen vuoden mittaiseksi. Siinä ajassa Teho kävi tosin tekemässä pari kiertuetta ja juhannuskeikkaa Suomessa Ismo Alanko Säätiön kanssa.

”Koska en vienyt sinne soittimia mukanani, aloin tehdä siellä soittimia. Australia on maa, jossa on paljon aikaa ja tilaa. Opiskelin samalla hierojaksi ja joogaopettajaksi.”

”Tuo aika avasi mulle tien akustisempiin soittimiin ja akustisempaan luonnolliseen soundiin. Olin siitä niin vakuuttunut, että tuotin sittemmin Suomessakin yhden levyn Tytyrin kaivoksessa ja toisen Intiassa luolissa.”

”Myin sinä aikana myös pois analogisynani – tosin myös rahapulassakin. Ryhdyin kehittelemään siellä uduja ja putkia, jotka ovat seuranneet mukana siitä lähtien.”

Alkuperäissoitin didgeridoo on kuulemma Australiassa lähinnä turistien suosima instrumentti, siksi se ei jaksanut juuri innostaa.

”Tosin tutustuin jossain vaiheessa siellä yhteen didgeridoon soittajaan, jolla oli Drum & Bass -duo ja päädyin jammailemaankin heidän kanssaan. Silti innostus putkiin lähti sieltä liikkeelle. Mulla on edelleen sellainen putkiviritelmä, mistä saa sekä perkussiosoittimen, että pitkän luonnonsävelhuilun.”

”Ja yksi hieno juttu oli ’linnunpönttö’! Kun muutin Sydneystä Blue Mountains -nimiseen paikkaan siihen lähelle, tutustuin yhteen soitinrakentajaan. Hän teki zilla drum -soittimia, Suomessa myös slide drumiksi sanottuja hienoja soittimia, jotka tehdään subtrooppisen metsän kelopuusta. Ismon keikoilla kutsun sitä linnunpöntöksi, se on todella hieno soitin. Harmi, että viimeksi siellä käydessäni en saanut enää typpiin yhteyttä, olisin tilannut häneltä uusia variaatioita siitä.”

Sen jälkeen matka kulki Bairon Bayhin hippikylään, jossa Teho vietti viimeisen vuotensa kengurujen maassa.

”Siellä on tosi paljon hörhöjä ja friikkejä taiteilijoita. Löysin sieltä yhden perkussionistin ja didgeridoon soittajan, joiden kanssa tuli kehiteltyä juttuja. Olin ihan tosissani jäämässäkin Australiaan, mutta koska en mennyt töihin, opiskelemaan tai naimisiin, viisumi ajoi mut takaisin Suomeen.”

Kauaa ei Teho Suomessa viihtynyt, vaan lähti pian Tansaniaan. Lue koko seikkailu Afrikan rytmeistä Japanin teknologiataivaaseen saakka uusimmasta Rytmistä, joka on lehtipisteissä 3. syyskuuta!

Teksti: Heta Hyttinen, kuva: Teemu Hirvilinna

Rytmiä Facebookissa
20 tuoreinta uutista