Rytmi kokosi yhteen kuusi musiikin ammattilaista, jotka tekevät lastenmusiikkia muiden muusikontöidensä ohella.
Kuusikko on päätynyt lastenmusiikin äärelle erilaisia reittejä, joista Jorin ja Ilmarin tarinat muistuttavat eniten toisiaan. Molemmat vetivät lasten musiikkihetkiä siviilipalveluksissaan päiväkodissa ja innostuivat tekemään omia lastenlauluja klassikkostandardien rinnalle. Pedro päätyi lastenmusiikkiin aloitettuaan yhteistyön M.A. Nummisen kanssa 32 vuotta sitten, ja on sen jälkeen tehnyt musiikkia lapsille myös Eeva-Leena Sariolan kanssa. Mikko liittyi kavereidensa Kengurumeininkiin rahoittaakseen opintojaan. Lasse sai tarjouksen ensimmäisen Ipanapa-kokoelman tuottamisesta vaiheessa, jossa pohti tuottajan hommista luopumista, mutta koki tilaisuuden liian kiehtovaksi sitä sivuuttaakseen. Samposta tuli lastenmusiikin tuottaja täysin vahingoissa.
”Aloittelin Markus Koskisen kanssa tuottajanuraa, kun Helsingin kaupungin rakennusvirasto pyysi meitä tekemään kaupunkiin liittyvää levyä. Yksi kappaleista ei puhutellut. Jaloissa pyöri silloin kolmevuotias tyttö ja tuli idea, että saisikohan sen räppäämään kappaleen. Biisi tehtiin, ja kaikki tykkäsivät siitä. Vastaavia kappaleita tehtiin kourallinen lisää, ja palaute oli ällistyttävää. Olin erään toisen levyn palaverissa levy-yhtiössä, mikään ei kelvannut, kaikki oli tuskaa ja ahdistusta. Sitten sanoin, että olisi meillä tällainenkin, ja ilmapiiri muuttui täysin. Levyn julkaisuun meni vuosi, kun mietittiin miten asia järjestetään, ettei lapsista tule tenavatähtiä”, Sampo kertoo.
Lastenmusiikissa mielikuvitus lentää
Lastenmusiikin tekeminen on hauskaa, sanovat haastateltavat. Kappaleita tehdään samalla pieteetillä, kunnianhimolla ja antaumuksella kuin muutakin musiikkia, mutta etenkin teksteihin on kiinnitettävä eri tavalla huomiota.
”Sanoitusten on oltava riittävän poliittisesti korrekteja. Sarkasmin on oltava hyvin piilotettua, jos sitä käyttää”, Ilmari sanoo.
”Niissä voi olla absurdeja asioita, joissa ei ole järjen häivääkään. Lapset tykkää siitä. Gommin ja Pommin peruskuvio on kuitenkin aina ollut se, että kappaleissa on kaksi tasoa. Aikuisille on sisäänrakennettu omat juttunsa, jotka menevät ohi lapsilta”, Pedro toteaa.
Myös Sampo komppaa hullua anarkiaa, mutta kaipaa epäsovinnaisuuden rinnalle myös asiaa. Ella & Aleksi -levyillä se asia on usein ympäristö- ja luontotietoisuutta. Mikko painottaa myös toiminnallisuutta.
”Kengurumeiningin biisit ovat leikkilauluja. Tärkein asia on stoori, johon lapset voivat osallistua”, hän sanoo.
Myös Lasse painottaa tuottajana hyviä tarinoita, mutta on miettinyt myös sopivan laulajan valintaa.
”Jollei teksti kanna, ei hyvää lastenlaulua tule kirveelläkään, mutta myös laulajan äänessä on oltava jokin kuje, jotta se voisi toimia lastenlaulussa. Lastenmusiikissa sanoihin on kiinnitettävä enemmän huomiota kuin aikuisten musiikissa, ja sanat täytyy laulaa niin, että niistä saa tolkkua. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että laulut miksataan lujemmalle kuin muussa musiikissa.”
Myös tyylilajeja yhdistellään reippaasti. Se, että toisaalta vaikkapa Lordin ja Teräsbetonin kaltaiset ”oikeat” yhtyeet ovat lasten mieleen, ei ole pahasta sekään. Vastikään julkaistiin nimenomaan metallimusiikkia soittavien Hevisaurusten levy ja esimerkiksi Paukkumaissi käyttää lauluissaan eri kulttuurien ja maanosien musiikkiperinteitä iloisesti fuusioiden.
”Meitä on seitsemän muusikkoa, joilla on jokaisella omat mausteensa ja eri lähestymistapansa. Koska kaikki tekevät kappaleita, on Paukkumaissi iso sulatusuuni rytmeille ja tyyleille”, Jori sanoo.
”Poplevyyn verrattuna musiikillista reagointia on lastenmusiikissa paljon enemmän. Kun lennetään arabimaihin, mennään todella kauas myös musiikillisesti”, Sampo vahvistaa.
”Eivät lapset ajattele onko musiikki rockia, soulia vai discoa, ne kelaavat toimiiko se vai ei. Mun mielestä kaikessa musiikissa voi tehdä mitä vaan, mutta lastenmusiikissa on helpompaa heittää itse luodut karsinat pois”, kokee myös Lasse.
Lue koko juttu uusimmasta Rytmistä!
Teksti: Laura Haapala
Kuva: Promokuva
