Nickelbackille kultaa ja radiolistan ykköspaikka

Post image for Nickelbackille kultaa ja radiolistan ykköspaikka
12:17 - 27.01.2012

Kanadalaisen rockyhtye Nickelbackin marraskuussa julkaistu ”Here and Now” -albumi on ylittänyt tänään kultalevyrajan, myyden yli 10.000 kappaletta. Albumin ensimmäinen single ”When We Stand Together” puolestaan on soinut tiuhaan radioaalloilla ja nousikin tällä viikolla radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Nickelbackille tämä on ensimmäinen kultalevy Suomesta.

Albumi pysyttelee edelleen Suomen virallisen albumilistan top-10:n joukossa, ollen tällä viikolla sijalla 9. Yhdysvalloissa levy nousi julkaisuviikolla suoraan albumilistan kakkoseksi. Levyn toinen singlelohkaisu ”Lullaby” julkaistiin tällä viikolla.

Nickelback on yksi maailman suosituimmista rockyhtyeistä. Vuoden 2001 läpimurtohittinsä ”How You Remind Me” jälkeen yhtye on julkaissut 19 hittiä, jotka ovat nousseet Billboardin singlelistalle. Uransa aikana Nickelback on myynyt noin 50 miljoonaa albumia.

Rytmiä Facebookissa
20 tuoreinta uutista