Näin muutama yö sitten ihanaa unta.
Tämän kaiken lumen, pakkasen ja liukastelun keskellä näin valonpilkahduksen, eli vision kesästä. Enkä mistä tahansa kesästä, vaan uskomattomasta kesäfestarista Helsingin Hietaniemen rannassa, joka kantoi komealta kalskahtavaa nimeä Tuska Beach Party. Tämän tapahtuman pääesiintyjinä nähtiin muun muassa Mötley Crüe, Rammstein ja Van Halen höystettynä lukemattomilla muilla kansainvälisillä ja sisämarkkinoiden kovilla hard rock -nimillä.
Aurinko porotti, mutta kourassani ollut jääkylmä kalja tasapainotti oloani mukavasti rupatellessani joutavuuksia Mötiköiden ukkeleiden kanssa. Mieltäni ilahdutti entisestään Mötley Crüen seurueeseen kuulunut hyvin ruskettunut nuori isotissinen blondi pikkuriikkisissä bikineissään, joka sipsutti paljasjaloin luokseni lirkuttelemaan mukavia. Taustalla lauma muita isotissisiä blondeja pienissä rintsikoissa pelasi rantalentistä. Ilmapiiri oli rennon letkeä eikä rähinöistä ollut tietoakaan, vaikka koko festivaalialueella saattoi latkia drinkkejä ja olutta ilman valvontaviranomaisten nuhteluita.
Ai että oli mukavaa! Ne blondit olivat vielä aivan sairaan hyvän näköisiä! Heräsin kuitenkin eroottisvivahteisesta unestani karusti, kun joku hampputukkainen, partainen ja likainen mörökölli Dopefiend-yhtyeestä (stoneria Kixin ja Sevendustin hengessä – älkää kysykö miten moinen kombinaatio on mahdollinen, unissa kaikki on mahdollista!) tuli juttelemaan jonninjoutavuuksia, mikä sai ihanan juttukumppanini juoksemaan karkuun.
No tuohan oli oikeasti pientä kun verrataan mitä festareilla oikeasti tapahtuu. Irstaita irtosuhteita, pettämistä, tolkutonta alkoholin liikakäyttöä sekä ylenpalttisesti huimausaineita. Sekä tietysti lukemattomia esiintyjiä laidasta laitaan.
Musiikillisesti johtavimpien suomalaisten festivaalien ohjelmat ovat jo useamman vuoden ajan olleet keskieurooppalaisella tasolla, mikä vielä 80- ja 90-luvulla tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta ulkomaisia rokkilehtiä selaillessa. Internet, mikä se on?
Live Nationin Risto Juvosen vuosien takainen ennustus, että euron myötä suomalaisetkin pääsevät nauttimaan kansainvälisistä megatähdistä on käynyt toteen profeetallisesti.
Jos Suomen suven ohjelmatarjonta on saanut veden herahtamaan kielelle useamman kerran esiintyjäluetteloita tutkaillessa, on muun oheistarjonnan hoito jäänyt retuperälle.
Tästä ei voida syyttää suomalaisia tapahtumajärjestäjiä vaan tiukkaa valvontaa. On ironista, että kun Suomessa litkitään edelleen mietoja alkoholijuomia keskitysleirimäisissä karja-aitauksissa kymmenien metrien päästä lavasta, entisissä rautaesiripun takana toimineissa valtioissakin voi kaikessa rauhassa nautiskella vaikkapa Mojitoja useamman litran ämpäristä eturivistä suosikkiartistiaan seuraten.
Mielestäni Suomeen pitäisi nimittää viihdeministeri kulttuuriministerin rinnalle, joka voisi ensi töikseen ottaa asiakseen vaikkapa suomalaisten rockfestivaalien ylettömän holhouspolitiikan romuttamisen. On ironista nähdä miljoonia syydettävän konsulttitoimistoille Suomen imagon kohottamiseksi samalla, kun täällä taiteesta nauttiminen ja ilonpito yritetään tehdä mahdollisimman vaikeaksi ja vastenmieliseksi sekä täällä toimijoille että turisteille.
Toivottavasti näen seuraavassa unessani Sakari Östermalmin kopeloimassa Tanja Karpelan tissejä eduskunnassa.
Teksti: Nalle Österman
Kirjoittaja on 36-vuotias helsinkiläinen musiikin harrastaja, joka on harrastanut soittamista ja musiikista kirjoittamista yli 20 vuotta.
nalle.osterman@gmail.com
