Muse – musiikkimaailman Da Vinci -koodi

20:12 - 01.10.2009

Jättisuosion saavuttanut Muse julkaisee järjestyksessään viidennen albuminsa syyskuun 14. päivä. Yhtye järjesti faneilleen melkoisen aarteenetsinnän, jonka palkintona oli maistiainen uudelta The Resistance -levyltä.

Yhtyeen omistautuminen faneille on ihailtavaa. He ovat alusta asti kehitelleet mielenkiintoisia haasteita ja tehtäviä faneilleen. Vinkkejä sekä vihjeitä salaisiin keikkoihin, uusiin kappaleisiin ja keikkalippujen saantiin asti on löytynyt milloin mistäkin: Keikkojen settilistoista, eri nettisivustoilta ja jopa fanien viidakkorummuista.

Viimeisin faneille järjestetty erikoisuus oli yhden kappaleen ennakkoon julkaisu. United States of Eurasia -kappale annettiin ulos pieninä palasina muistikorteilla, jotka oli ripoteltu ympäri maailmaa. Sivuston www.muse.mu alle perustetulta mikrosivustolta sai vinkkejä niiden sijaintiin, kuten myös esimerkiksi Twitterin sekä Flickerin kautta. Luonnollisesti viestit eivät olleet selkokielellä, vaan niiden avaamiseen piti käyttää aikaa. Viestit olivat koodattuja, joka teki muistitikkujen löytämisestä vielä haastavampaa.

Kappaleiden palasia sisältävät muistitikut löytyivät näistä kaupungeista: Berliini, Pariisi, Moskova, Dubai, Tokio ja Hong Kong.

”The Resistance” on täynnä viittauksia tämän päivän maailman politiikan tapahtumiin sekä tieteisseikkailuihin laulaja Bellamyn omassa sci-fi-maailmassa.

”Varsinkaan kotikonnuillamme Briteissä asia eivät ole kunnossa. Ihmiset haluavat muutosta. Voin myös kertoa, että uutisten katseleminen on avannut silmäni uudella tavalla. Olen katsonut uutisia jopa liikaakin, mutta sen lopputuloksena on moni kappale saanut alkunsa”, Matt Bellamy kertoo.

Semira Ben-Amor

Lue koko juttu uudesta Rytmistä – ilmestyy perjantaina 28.8.

Rytmiä Facebookissa
20 tuoreinta uutista