Chisun (oik.Christel Sundberg) kolmannen albumin lyriikoiden tematiikka kuvaa luopumista ja valaistumista. Näistä palkittu, ainutlaatuisen lahjakas ja taitava laulaja/lauluntekijä pohjustaa avoimesti kansivihkonsa viimeisellä sivulla.
Chisu tiedostaa mitä musiikiltaan tahtoo. Tuotanto on omaehtoista ja pieteetinomaista. Se on niin hyvin hänen käsissään, että joka ikinen tahti, soundi tai kollaasi ovat todella läsnä. Äänikuvat soundaavat vallalla olevassa in-meiningissä ja myös retrohengessä. Kate Bush istuu edelleen tuttavallisesti samaan pöytään. Chisu on selkeästi vanhan liiton mimmejä!
Albumin ollessa tätä luokkaa ei siihen tarvita kuin 9 biisiä. “Kohtalon oma” on hittiajattelussa se isoin tällä koosteella. Tässä tekstin ja sävellyksen suhde & keskinäinen rytmi on fantastinen.
CHISU
KUN VALAISTUN
Warner Music Finland
****
Teksti: PALE SAARINEN





