Laura Sippola omin sanoin: idolini Joni Mitchell!

Post image for Laura Sippola omin sanoin: idolini Joni Mitchell!
11:52 - 09.08.2010

Vahvan ja samanaikaisesti hauraan laulaja-lauluntekijän maailma heijastui myös Sippolan musiikkiin.

”Tämä saattaa olla ennalta arvattavissa, mutta nimeän idolikseni Joni Mitchellin (Roberta Joan Anderson, s. 1943 Kanada). Hän edustaa minulle esikuvaa naisesta, joka tekee itsenäisesti oman visionsa määrittelemää työtä. Näen itsessäni samanlaista vahvuutta ja samanlaista haurautta. Koska lauluntekijämusiikki on hänen ilmaisunsa muoto, on minun laulaja-lauluntekijänä helppo samaistua häneen. Hän heittäytyy musiikkiinsa häikäisevällä rehellisyydellä ja laulaa kuvitelluistakin tarinoista kuin ne olisivat hänen omasta henkilöhistoriastaan lähtöisin.

Joni Mitchellistä tuli 70-luvulla nopeasti merkittävä hahmo lauluntekijämusiikin kehityksessä. Hän kuuluu Dylanin rinnalla artisteihin, joihin jokaisen laulaja-lauluntekijän kannattaa tutustua.
Joni Mitchellin tavoin ajauduin varsin nopeasti työskentelemään jazzmuusikoiden kanssa, jotka varmasti toivat musiikkiini oman värinsä. Muistan yrittäneeni kuunnella ensimmäisen kerran Blueta ja Hejiraa 1994, kun olin juuri palannut Italiasta ja asettunut Helsinkiin. En saanut levyistä kiinni ja mietinkin, mikä niissä nyt oli sellaista, minkä takia minun pitäisi häntä kuunnella.
Viisumi Mitchellin maailmaan oli Turbulent Indigo, jota muistaakseni ajauduin kuuntelemaan siskoni Miiran kehotuksesta vuosi levyn julkaisun jälkeen 1995. Eteläpohjalaisena viehätyn matalista ja tasaisista taajuuksista. Jonin tupakanpolttama ääni toi lauluihin syvyyttä, ja levyn voimakkaasti melankolinen sävy vei sydämeni kuin Doris.

Vuonna 2000 sain idean koota Mitchellin musiikista konsertin, jota varten opettelin hänen tuotantoaan transkription tarkasti. Olin monta vuotta niin hullaannuksissa hänen lauluistaan, etten välittänyt mistään muusta. Kun debyyttini Sahara ilmestyi 2004, muistuttivat eritoten nimibiisi Saharan ja Kamerunin helmen harmoniat Jonin kitaravirityksiä. Kamerunin helmen kirjoitin Roomassa. Yritin nukkua kamalan helteen hiostamassa sängyssä. Nousin levottomana istumaan, hapuilin pimeässä käteeni kynän ja kirjoitin kuitin takapuolelle laulun A-osan soinnut. Kokemus on laulunkirjoittamisen historiassani niitä romanttisimpia. En ole varma, onko kuitti vielä tallessa. Muistan haalean lyijykynän värin ja pimeässä vinoon kirjoitetut rivit.”

Joni Mitchellin tuotanto kattaa 21 levyä. Hänellä ei ole kiinnitystä levy-yhtiöön, eikä uutta musiikkia ole kuuluvissa. Hän keskittyykin nykyisin kuvataiteeseen, ja mikäli häntä huvittaa, antaa hän kitkeriä lausuntoja musiikkiteollisuuden nykytilasta.
Laura Sippolan Stadion-albumi julkaistiin toukokuussa.

Rytmiä Facebookissa
20 tuoreinta uutista