Nalle Österman: ”Hyvä meininki?”

Jaa Facebookissa

Jos kaikki tekevät kolmen tähden levyjä ja lehtijuttuja, toisiaan selkään taputellen, on peli menetetty.

Haastattelin eilen Yö-yhtyeen Olli Lindholmia syyskuun Hymy-lehteen. Olli on Yö-yhtyeen solisti ja bändiliideri. 2000-luvulla Olli on palkittu Iskelmä-Finlandialla ja muutenkin miehestä on muovautunut suomirockin voimahahmo, nöyrä ja uuttera työn – Yön – sankari.
Aina ei ole ollut näin.
Kun Yö-yhtye nousi pinnalle 1980-luvun alkupuolella, oli Olli nuori, uhmakas ja rehvakas kolli. Tämä koitui miehen turmioksi eräässä Rumba-lehden haastattelussa, jolloin yksi varomaton lausahdus vei Ollin raastupaan hänen luonnehtiessa erästä porilaista toimittajaa seuraavasti:
”Herra on täydellinen mulkku ja hänen suunsa on vittu, mikä on pilattu hampailla. Mies saatana käy punttisalilla ja juo kaljaa ja pelkää, että sillä ei seiso.”
Kaduttaako Ollia tänään?
Ei, vastaa mies.
Olen itse kirjoittanut suomalaisiin musiikkilehtiin yli 20 vuotta, 15-vuotiaasta lähtien. Aikoinaan suuressa arvossa pitämäni tamperelainen musiikkitoimittaja Juho Juntunen lausui eräässä Rumba-lehden haastattelussa suuressa arvossa pitämälleni gonzotoimittaja Ari ”Paska” Peltoselle, kuinka rockista ei pitäisi kirjoittaa yli nelikymppisenä. Siihen minulla on kolme vuotta enää matkaa.
Toisin kun Juntunen, ajattelin itse noudattaa tätä neuvoa.
Olen surullisena seurannut suomalaisten musiikkimedioiden alennustilaa viime vuosina. Myönnän, olen itsekin ollut aiheuttamassa, synnyttämässä ja rakentamassa sitä. Olen siis itsekin ollut täydellinen mulkku, jonka puheenparsi ja kirjoitukset ovat tulleet vitusta, mikä on pilattu hampailla.
Kaduttaako?
Kyllä kaduttaa. Jokainen yhdentekevä paskajuttu kaduttaa.
Antakaa anteeksi.
Olen ihmetellyt, missä vaiheessa suomalaisten musiikkilehtien sisältö muuttui rohkeasta, raflaavasta ja viihdyttävästä tarinoinnista artistien ja toimittajien keskinäiseksi pönötysjournalismiksi? Tärkeää ei ole niinkään tarjota lukijoille hauskaa elämysmatkaa artistien vaaralliseen, turmiolliseen ja paheelliseen maailmaan, vaan toimia levy-yhtiöiden mainoskanavana.
Siltä ainakin itsestä tuntuu kun lukee yhdentekeviä haastatteluja artisteista, joissa toistuvat samat tyhjänpäiväisyydet ja latteudet.
Ovatkohan artistit ja levy-yhtiöt miettineet itsekään tätä dilemmaa antaessaan artisteilleen haastattelukoulutusta? Mitä enemmän joudumme lukemaan ja kirjoittamaan mitäänsanomatonta kaverijournalismia, sitä mielenkiinnottomammaksi suomirock muuttuu. Sitä vähemmän niitä levyjä myydään, ja sitä vähemmän niitä lehtiä ostetaan. Sitä vähemmän käydään keikoilla ja sitä vähemmän keikkapaikkoja on. Puhdasta matematiikkaa.
Meillä musiikkitoimittajina on mahdollisuus – ja oikeastaan vastuu – myötävaikuttaa muutokseen, ja tehdä suomalaisesta rockista jälleen kiinnostavaa. Luetaan vaikka aluksi niitä brittilehtiä.
Tällä hetkellä Suomessa ei ole muita rocktähtiä kuin Sofi Oksanen ja ne pokerinpelaajat. Vai onko? Ville Valo raitistui, Andy McCoy on kanveesissa ja Remu Aaltonen joutui koiravaljakko-onnettomuuteen.
Mitä se legendaarinen Lester Bangs sanoikaan? Toimittajan tehtävä ei ole olla kaveri haastateltaviensa kanssa, silloin homma menee vituiksi. Musiikin ja musiikkijournalismin tehtävä on herättää suuria tunteita ja elämyksiä. Jos kaikki tekevät kolmen tähden levyjä ja lehtijuttuja, toisiaan selkään taputellen, on peli menetetty. Silloin suomirockistakin on lopulta tullut se vittu, mikä on pilattu hampailla.

Teksti: Nalle Österman
Kirjoittaja on 37-vuotias musiikki- ja viihdetoimittaja, joka on itsekin onnistunut loukkaamaan muutamia artisteja vuosien mittaan kirjoituksillaan, ja loukkaantunut välillä itsekin. But hey, it’s only rock’n roll!

  • Hamas

    Mainio kolumnni,,,olet asian ytimessä.Yksitoista pistettä ja Papu merkki:)

  • Jape TDF

    Vittu Nalle on oikeassa.Samaa kiroilen itsekin kun aukaisee tietyt lehdet.Minullakin olisi asiaa ja viihdyttävää sellaista:)Saatana en jaksa lukea enää haastiksia joissa käydään läpi sitä vitun tylsää studiosessiota ja heitetään sinne väliin joku pikkupaha vitsi “ku ollaan me rajujakin,otettii illalla siinä parit kaltsit” Ja avoimesti annetaan ilmi kuinka se radiosoitto nyt olisi toivottavaa ja raha raha raha vittu.Missä Rock? Apocalyptica on yks vitun ministeriporukka sekin perkele! ja se vain yksi esimerkki.UGH!

  • JaniK

    Hyvä!