Marillion-fanin puheenvuoro: Marillion ei kadonnut, vaan jalostui!

Jaa Facebookissa

Do You Remember…

On 25.3.11, syntymäpäiväni. Olen Hollannissa, Port Zelandessa, teltassa missä minut ympäröi hymyilevien naamojen meri. Esirippu putoaa ja mies istuu valotelineen päällä n. 2 metrin korkeudessa lavan yllä valotelineen päällä. PA on jo jonkun aikaa sylkenyt huumaannuttavaa, ekstaattista äänimaisemaa. Sitten mies alkaa laulaa ja kyyneleet kostuttavat poskeni. Olen siellä missä olen aina halunnut olla. Poskeni tulevat kuivumaan vasta 3 päivän päästä, jos silloinkaan!

Vanhempi sukupolvi muistanee 80-luvun puolivälin ja radiohitin missä laulettiin menetetystä rakkaudesta tyttöön. Tytön nimi oli Kayleigh ja siitä lauloi kaksimetrinen naamaansa outoja kuvioita maalannut skotti nimeltään Fish. Yhtye oli Marillion. Hitti oli heidän ainoansa, Fish poistui pari vuotta myöhemmin soolouralleen ja Marillion loppui…

… paitsi, että silloin oikeasti Marillion vasta alkoi! Yhtye jatkoi uraansa ja kaksimetrisen hujopin korvasi reilu puolitoistametrinen Steve Hogarth. Hän ei juurikaan naamaansa maalannut, mutta lauloi kuin riivattu enkeli! Ajan myötä kuitenkin levy-yhtiö menetti uskonsa, koska Kayleigh 2:ta pojat eivät halunneet tehdä. Hitinnälkäinen massayleisökin hylkäsi ja Marillion loppui…

… paitsi, että ei loppunut, vaan siirtyi nettiin. Marillion oli ensimmäisiä yhtyeitä, joka alkoi myymään levyjä silloin vielä kohtuasteella olleen internetin kautta. Ne tuhannet fanit, jotka eivät yhtyettä levy-yhtiön tavoin hylänneet olivat valmiita jopa maksamaan vielä levyttämättä olleita levyjä etukäteen ja näin mahdollistivat niiden julkaisun. Pohjois-Amerikassa fanit jopa keräsivät rahat saadakseen yhtyeen sinne kiertueelle, mihin muuten ei olisi ollut edellytyksiä.

Miksi, jumalauta, miksi? Siksi, jumalauta, siksi, että Marillion on koko uransa ajan luonut täysin omanlaistaan, sieluun syvälle uppoavaa musiikkia!

Steve Rothery, lempinimeltään God, asettaa sormensa otelaudalle ja ensimmäinen rintalastan äärimmilleen pullistava kitarasoolo värisyttää telttaa ja koko perhettä. Olen vihdoin mukana Marillion-viikonlopussa! Niitä järjestetään joka toinen vuosi, tänä vuonna Hollannissa, Kanadassa ja Englannissa ja yhtye soittaa jokaisen viikonlopun aikana 3 keikkaa. Kaikki nuo nyt Hollannissa, Port Zelandessa olevat 3000 muutakin ihmistä, ympäri maailman, lähes 50 maasta, ovat täällä samasta syystä. Rakkaudesta musiikkiin, Marillioniin. Meteli on korvia huumaava, olemme yhtä, olemme oikeassa!

Ja sitten se on sunnuntai-ilta, kolmen päivän aikana olemme saaneet yhteensä lähes seitsemän tuntia live-Marillionia! Kyltymätön yleisö on silti jo laulanut kolme minuuttia sen jälkeen, kun Steve, Steve, Pete, Ian ja Mark ovat poistuneet lavalta, mantraa Happiness is the Road!! Hyvyys, kauneus, ihmisten liitto!

Antaa posken olla kostee!! En pyyhi! Kuivuus sammuttaa elämänilon!!!!!!!!!!!!

Teksti: Juha Järvinen

Ilmainen sample-cd:n voi tilata täältä.