Kolumni: Kokenut rokkitoimittaja herkistyy Brucen äärellä

Jaa Facebookissa

Elämäni kovimmat kaksi tuntia ja viisikymmentä minuuttia rockmusiikin parissa

Keskiviikkoisen Turun visiittini jälkeen ei voi todeta muuta kuin, että on bändejä ja artisteja ja sitten on Bruce Springsteen ja The E-Street Band!

Olen nähnyt elämäni aikana keikkoja ellen tuhansia niin ainakin useita satoja, mutta mikään niistä ei vedä vertoja sille mitä näin keskiviikkona Turussa. Ei edes suosikkibändini Teenagen Fanclubin keikka Tavastialla kesällä 2005.

Springsteenin kyky ottaa yleisönsä on jotain käsittämätöntä. Jotain maagista. Vaikka areenana oli puitteiltaan kalsea jäähalli oli tunnelma kuin olisi ollut katsomassa samaa showta Tavastialla. Pomo sai jäähallin tuntumaan intiimiltä klubilta.

Springteenin show on hyvin vähäeleinen. Periaatteessa vain solisti ja taustabändi. Ei pommeja, pyrotekniikkaa, konfetteja, savua ja tulta. Vain bändi joka soittaa. Mutta Springsteenillä on kyky pitää intensiteetti yllä ilman kommervenkkejä. Päähuomion saa yleisön etuala joiden innostuneisuus tarttuu kuin flunssabakteerit eteenpäin aina piippuhyllyjä myöden. Ja aina välillä Pomo innostaa sivukatsomoitakin mukaan hurmokseen: Nostakaa perseenne ylös penkistä ja tanssikaa… Bailatkaa mukana. Nämä ovat maailman parhaat bileet. Ja vain teidät on kutsuttu. Ja yleisö uskoo. Ja miksei uskoisi. Sillä parhaillaan se todistaa maailman parhaan livebändin esiintymistä.

Sprinsteenin taika on myös siinä, että hän saa yleisön innostumaan myös niistä biiseistä, jotka eivät ole niitä kuluneimpia hittejä. Toki liki joka keikalla kuullaan Born To Run, Hungry Hart, Dancin In The Dark ja Born In The USA, mutta esimerkiksi River ei kuulu mitenkään itsestään selviin kappaleisiin. Itse näin Springteenin nyt kolmannen kerran ja kuulin Riverin ensimmäistä kertaa livenä. Mutta hiteistä huolimatta Springsteenin keikalla toimivat yhtälailla myös tuntemattomammatkin kappaleen. Yksiä keskiviikon kohokohtia oli The Promise –levyn kakkoslevyltä löytyvä Ain´t Good Enough For You, joka on aiemmin julkaisematon ylijäämäraita vuosien 1977-78 levytyssessioista. Biisi on periaatteessa varsin perinteinen 60-luku-henkinen rhythm and blues –popbiisipastissi, mutta livenä bändi pumppasi kappaleeseen sellaisen määrän tunnetta ja energiaa, että joka ikinen perse nousi HK-Areenan penkistä ja tanssi mukana.

Ja vaikka Springsteen on Springsteen ja kykenisi varmasti yksinkin saamaan jengin hurmokseen, niin todellisen pisteen showle pistää 16-henkinen The E-Street Band. Voi liioittelematta sanoa, että kyseessä on paras rockbändi mitä maa päällään kantaa. Yhteensoitto toimii kuin tauti ja muusikot osaavat lukea toisiaan kuin avointa kirjaa. Paria kulunutta klishettä lainatakseni.
Olen nähnyt Springsteenin ensimmäisen kerran vuonna 2008 Olympiastadionilla. Silloin menetin neitsyyteni bändillä ja sain vastinetta rahoilleni. Näin viime kesän neljän tunnin maraton keikan, mutta silti keskiviikkoinen kaksi tuntia ja viisikymmentä minuuttia on elämäni hienoimmat, kovimmat, viihdyttävimmät ja koskettavimmat mitä olen rockmuusikin parissa viettänyt. Bändin mainoslause: The heart-stopping, pants-dropping, hard-rocking, booty-shaking, earth-quaking, nerve-breaking, Viagra-taking, history-making, legendary E-Street Band ei ole liioittelua. Se on vähättelyä.

Teksti: J.S. Raittinen
Jukan kuva: Jarmo Hämäläinen