Kolumni: Jukka Orma – Kieli ja mieli

Jaa Facebookissa

Kieli on sekä väline että viesti. Paras esimerkki ilmaisusta, jossa sisältö ja muoto ovat yhtä. Ilman ymmärrettävää verbaalista kommunikaatiota ei kehitys tai sivistys ole mahdollista. Kulttuurista puhumattakaan.

Kieli on monipuolisin viestittäjä. Tämä ei sulje pois muita viestien välittämisen muotoja. Nonverbaalinen kommunikaatio, elämysten luominen ja muut mahdolliset viestitysmuodot ovat olemassa ja tärkeitä. Niiden välittämä informaatio ei kuitenkaan ole yhtä selkeää kuin puhuminen tai kirjoittaminen – ne antavat sävyjä ja vihjeitä, mutta kaiken perustana ovat sanat ja kieli.
Kielen asema välineenä on sen näkeminen mielen toiminnan materiaalina: ilman selkeää, yleistä ja yhtäläistä kieltä ei ajattelu ole mahdollista. (Tämä kielen kaksinainen rooli on verrattavissa valon aalto/hiukkasluonteeseen.) Ja ajattelu taas on edellytys olemassaololle – cogito, ergo sum (ajattelen, siis olen olemassa), kirjoitti Descartes 1600-luvulla määritellessään filosofisia perustotuuksia. 

Voidaksemme ajatella selkeästi on siis osattava käyttää kieltä. Se edellyttää perusasioiden hallintaa: sanoja, rakenteita, kielioppia, tyyliä. Mitä paremmin nämä ovat hallinnassa, sitä paremmin meillä on mahdollisuus ymmärtää toisiamme ja sen myötä tulla paremmin toimeen keskenämme. Kaikilla ihmisillä kun on suurin piirtein samanlaiset perustarpeet ja toiveet – keinot niiden saavuttamiseksi vaan vaihtelevat suuresti. Näiden keinojen erilaisuuksien hyväksymiseen ja ymmärtämiseen tarvitsemme mielekästä kieltä ja  uteliasta mieltä.

Olen pelonsekaisella hämmästyksellä seurannut suomen kielen hiljaista rappioitumista jo kymmenien vuosien ajan. Loiva alamäki on kallistumassa jyrkänteeksi, joka pikkuhiljaa taipuu suoraksi syöksyksi. Jopa valtamedioissa esiintyy jatkuvasti kielen sumeilematonta väärinkäyttöä. Suurin kato on käynyt kielikuvien, lauserakenteiden, kieliopin ja eritoten kirjallisten tai kulttuurihistoriallisten referaattien hallinnassa.
Kielessä on myös esteettisiä arvoja, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin informatiiviset. Kieli kuljettaa mukanaan asenteita, näkemyksiä, historiaa, elämänkokemusta ja tunnetta tasolla, jonka puuttumista ei itse huomaa. Kielen hienovaraisuuksien katoamisen huomaa yhteiskunnan kyvyssä ymmärtää erimielisyyksiä, auttaa tarvitsevia ja tukea saavutuksia. 

Vastuu kielestä on suurempi kuin luulisi – se on ainoa keino sivistyksen lisääntymiseen ja yhteisöllisyyden jalostamiseen. Vulgäärin kielen käyttö tehosteena menettää merkityksensä ilman kaunista ja sujuvaa yleiskieltä – samoin kuin kirosanojen painokkuus häviää, jos niistä tulee pelkkiä välimerkkejä lauseisiin. 
Murteet, slangit ja alatyylit ovat välttämättömiä mausteita, mutta niihin pätee sama asia. Liikaa käytettynä rankkuus ja erilaisuus vesittyy ja lopulta olemme yhtä tyylitöntä ja mautonta haaleaa kielisoppaa kaikki tyynni.

Ja mikä sitten pitää kielen elossa? Lukeminen, lukeminen, lukeminen. Lukemalla pidämme ajattelun työvälineet ehjinä ja aivojen polttoaineet tehokkaina. Lukemalla kaikkea eteemme osuvaa saamme samalla tietoa maailmasta, lukemalla eri lähteiden jakamaa informaatiota opimme kriittisyyden alkeita – lue enemmän, luulet vähemmän.
On loppujen lopuksi ihan sama, mitä luet – sana kyllä vie mukanaan ja johdattaa sinut omien mielenkiintoisten lukukokemuksiesi äärelle. 
Pitää vain aloittaa. Maailmankirjallisuus on kaikkien käsillä. Ilmaiseksi. Kävele kirjastoon ja pyydä apua, jos et tiedä mistä alkaa. Ei kysyvä tieltä eksy. Eikä lukeva maailmasta.

PS. Mistäkö aihe tähän kolumniin? Minusta itsestäni. Relatiivipronominini ovat täysin kateissa.

Teksti: Jukka Orma

Kirjoittaja on helsinkiläinen kitaristi, joka on vaikuttanut lukuisissa suomalaisissa merkittävissä kokoonpanoissa. Myös Radio Helsingin aalloilta tuttu Jukka julkaisi marraskuussa uuden sooloalbuminsa Öisin olemme samanlaisia.