Helsinkiläinen Damn Seagulls tarjoili tukun uusia ralleja ja helli kuuntelijoita vanhoilla hiteillään perjantaina 9. syyskuuta Bar Loosen kellarissa.
Viimeisimmän levynsä Hunting Season vuonna 2009 julkaissut helsinkiläisyhtye palasi keikkalavoille uusien biisien kanssa. Ne kuulostivat tutulta Damn Seagullsilta ja itse asiassa kovin paljon bändin varhaiselta tuotannolta. Torvia oli runsaasti mukana, ja soundit olivat muhkean mahtipontiset.
Soundien lisäksi lokit ovat palanneet vanhaan kokoonpanoonsa. Jo 2000-luvun alussa rumpukapuloita pyöritellyt Matti Koivisto on tullut takaisin yhtyeeseen monen vuoden tauon jälkeen. Myös trumpetisti Martti Vesala ja alttosaksofonisti Aki Päivärinne nähtiin pitkästä aikaa lavalla muun bändin kanssa.
Illan aikana kuultiin runsaasti vanhoja kappaleita kuten One Night at Sirdies -debyytin raidat Jesus Stole My Baby, Once Upon A Time, Brutus ja Further & Away sekä Soul Politicsilta Human Torch ja 24 Uptown.
Kuumeestaan huolimatta hyväntuulinen laulaja Lauri Eloranta puhui biisien väleissä paljon ja oli selkeästi innoissaan yhtyeen uusista kappaleista sekä uusvanhasta jäsenistöstä.
Bändi oli terävässä soittokunnossa, ja yleisökin piti yhtyeen edesottamuksista sen verran paljon, että taputti heidät takaisin lavalle.
Teksti: Minna Koivunen





