Stratovarius – The Relentless Garage, Lontoo, 10.01.2010
Ulkona on kylmä ja sataa räntää. Lontoon Islingtonissa sijaitsevan The Relentless Garagen edessä värjöttelee sisäänpääsyä odottava joukko kaulahuiveilla ja pipoilla varustautunutta keikkayleisöä.
Kello lähentelee ovien aukeamisaikaa iltaseitsemää, mutta väkimäärä kadulla on kovin vaatimaton eikä se minuuttien kuluessa juurikaan kasva. Lontoota viime viikkoina koetellut hyinen säätila on vaatinut veronsa ja saanut ihmiset piiloutumaan kotinurkkiin kuumavesipullo kainalossa sen sijaan, että he olisivat vaivautuneet raahaamaan kylmästä kolottavat luunsa keikalle. Vaihteleva määrä lunta sataa melkein vuosittain, mutta aina se vain osaa yllättää lontoolaiset yhtä pahasti.
Se, että sisätiloissa olisi lämpimämpää, on harhaluulo, sillä Garagessa on melkein yhtä kylmä kuin ulkona. Tästä syystä Stratovariuskin odottelee keikan alkua rakennuksen taakse parkkeeratussa keikkabussissa ja viihdyttää itseään katselemalla Bruce Williksen tähdittämää actionpätkää.
Aseiden tulitus, räjähdykset ja metallin kirskunta kuuluvat säännöllisin väliajoin Stratovariuksen laulajan, Timo Kotipellon selän takaa ja täyttävät puheen taukokohdat. Tämä ei tarkoita, että täyte-efektejä mitenkään erityisesti tarvittaisiin, tai että Kotipelto olisi jotenkin hiljainen mies. Päinvastoin. Puhetta riittää siitäkin huolimatta, että Stratovarius sekä kaksi lämmittelijää, suomalainen Tracedawn ja saksalainen Mystic Prophecy, ovat juuri saapuneet Amsterdamin keikalta ja Kotipelto on kaikessa kiireessä ehtinyt käymään vain pikaillallisella läheisessä intialaisessa ravintolassa.
Mitään Williksen seikkailuihin verrattavaa jännitystä ei Stratovariuksen kiertueella ole kuitenkaan koettu. Ainoa varsinainen jännitysmomentti esiintyi tulipalon muodossa Edmontonin keikalla. Muuten kiertuemuistot vaikuttavat varsin leppoisilta: kolmen päivän ensivierailu Pekingissä bladerunner-tyylisissä maisemissa, keikka siellä loppuunmyydyllä klubilla ja niin edelleen. Pekingin lisäksi yksi uusista kohteista kiertueella oli Ecuador. Kotipelto kertoo elämyksestä:
”Oli mielenkiintoista vetää keikkaa, kun lentokenttäkin oli noin 3000-3200 metrin korkeudessa. Keikkapäivänä yritin käydä kuntosalilla, mutta eihän siellä jaksanut tehdä oikein mitään. Kaiken kaikkiaan Stratolle kuitenkin erittäin hieno, uusi kokemus.”
Lontoo on nyt Euroopan kiertueen neljäs kohde. Siellä Stratovarius heitti keikan edellisen kerran niinkin vähän aikaa sitten kuin toukokuussa 2009. Vaikka Kotipelto on käynyt kaupungissa keikoilla muutamaankin otteeseen, ei nähtävyyksiä ole kuitenkaan ajan puutteen takia oikein ehditty kiertämään.
”Mulle tämä on laulajana vaikeampaa. En tosin sano, että se olisi jotenkin vaikeampaa kuin jollekin toiselle soittajalle, mutta jos olisin esimerkiksi kosketinsoittaja, niin kuin Jens tässä tapauksessa, niin voisin tehdä kuten hän tekee ja tulla noin kaksi minuuttia ennen keikan alkua takahuoneeseen. Jens on voinut vaikka nukkua siihen asti tai tehdä ihan mitä vaan. Jos mun ei tarvitsisi lämmitellä ääntä niin kyllähän tässä ehtisi tekemään kaikkea muuta ja vaikka juomaan alkoholiakin enemmän. Tai sitten vaan pitäisi olla sellainen laulaja, joka pystyy kunnossa kuin kunnossa vetämään keikan ihan miten vaan.”
Ennen illan äänilämmittelyn alkamista Kotipelto pysähtyy vielä pohtimaan Englannin teiden talviturvallisuutta, Antwerpenissä hajonneita laitteita ja power metallin kohtaloa.
”Eihän meidän musiikille parasta markkinaa ole oikein olemassakaan. Tämä ei ole sellaista trendimusiikkia koskaan ollutkaan. Ei varsinkaan silloin kuin bändiä aloitettiin. Se oli niin anti-trendiä kuin vain olla ja voi. Eipä siitä ole trendiä tullut vielä nytkään, vaikka välillä olikin suositumpaa.”
Trendeistä viis, sillä Stratovariuksen musiikki uppoaa yleisöönsä parhaiten latinomaissa, kuten Etelä-Amerikassa, Espanjassa, Italiassa, Portugalissa sekä Japanissa ja Suomessa. Edellisellä Lontoon keikalla oli yleisössä ollut paljon latino-taustaisia faneja, ja tämä tuntuu olevan tilanne nytkin. Kuulostaa myös siltä, että latinot osaavat laulujen sanat jopa paremmin kuin muut paikallaolijat.
Yleisössä lisäksi näkyy ja kuuluu tyypillinen Suomi-edustus. Eturivissä heiluu Suomen lippu ja välillä joku karjuu täysillä ”Suomiiiiii”. Garage on vain puoliksi täynnä, joten suomalaisten osuuskin on tällä kertaa supistettu versio siitä, mitä se olisi voinut olla, jos sää olisi ollut suosiollisempi.
Yleisön vähyys on sinänsä sääli, sillä Stratovarius heittää hienon keikan viidyttäen faneja sekä uuden Polaris-albumin materiaalilla kuin vähän vanhemmillakin klassikoilla, kuten Eagleheartilla. Jos Stratovariusta vertaa joulukuun alussa Lontoossa vierailleeseen Sonata Arcticaan, on yleisön huomioon ottaminen keikan edetessä vahvempaa ja jopa sydämellistä. Kotipelto laulattaa faneja usein, heittelee sekaan vesipulloja ja innostuu jopa ottamaan kuvia eturivin pariskunnista näiden omilla kameroilla – melkein missaten kertosäkeen.
Keikan loppupuolella, bändin basisti Lauri Porra tarjoaa muistutuksen bändin suomalaisista sukujuurista väläyttämällä kesken kaiken:
”Hey Matias, we are in England so it’s tea time.”
Kitaristi Matias Kupiainen hymyilee maireasti ja nyökyttää hyväksyvästi päätään. Sitten molemmat kilauttavat olutpullojaan ja hörppäävät niistä antaumuksella. Olut – suomalaisten tee? No, onhan se toki toisaalta väriltään melkein yhteneväinen English Breakfast -teen kanssa. Logiikka siis kai sekin.
Teksti ja kuvat: Katja Nykänen
