Johnny Depp viihtyy Ihmemaassa

17:00 - 18.02.2010

Post image for Johnny Depp viihtyy Ihmemaassa

Visionäärinen ohjaaja Tim Burton ja näyttelijä Johnny Depp yhdistävät voimansa jo seitsemännen kerran. Nyt on vuorossa kolmiulotteinen elokuva ja tarina on monille tuttu: Liisa Ihmemaassa.

Liisa Ihmemaassa perustuu englantilaisen matemaatikon, Charles Lutwidge Dodgsonin vuonna 1865 salanimellä Lewis Carroll kirjoittamaan lastenkirjaan Alice’s Adventures in Wonderland. Kirjan – ja elokuvan – keskushenkilö on alkuteoksen mukaisesti nimeltään Alice, mutta suomennoksissa nimi on muutettu Liisaksi.
Liisa Ihmemaassa sai alkunsa, kun Dodgson kertoi souturetkellä Thames-joella tuttavaperheensä kolmelle lapselle pienen tytön seikkailuista maan alla. Eräs lapsista, nimeltään Alice, vaati kirjoittamaan tarinan talteen, ja lopulta Dodgson niin tekikin.
Hän laati siitä yhden käsin kirjoitetun, kuvitetun kappaleen ja lahjoitti sen Alicelle. Lopulta Dodgson antoi julkaista tarinan laajennetun version.
Alkuperäisessä tarinassa nuori tyttö seuraa kaniinia maankoloon ja huomaa joutuneensa ihmeelliseen maailmaan. Tim Burtonin elokuvassa tarinan päähenkilö, Liisa, on varttunut jo 19-vuotiaaksi. Hän osallistuu Victorian tyylisessä kartanossa juhlaan ja huomaa, että kohta on vuorossa kosinta satojen nokkavien seurapiiriliitäjien edessä. Nuori neito juoksee pois ja seuraa valkoista kaniinia koloonsa. Hän päätyy Ihmemaahan, samaan paikkaan, jossa kävi kymmenen vuotta aikaisemmin, vaikkakaan ei muista tuosta vierailusta mitään.
Mukana tervetulleeksi toivottamassa on Hullu Hatuntekijä, jonka osa on tehty räätälintyönä Johnny Deppille. Käsikirjoituksen on tehnyt Linda Woolverton perustuen alkuperäisiin Lewis Carrollin kirjoihin.
Australialainen 19-vuotias näyttelijä Mia Wasikowska, joka viimeksi nähtiin amerikkalaisesta naislentäjästä kertovassa elokuvassa Amelia, sai tavoitellun nimiroolin.
Burtonin elokuville tyypillistä kaameuksia tekevää kuningatarta esittää Tim Burtonin parempi puolisko, Helena Bonham Carter. Muissa pääosissa ovat Anne Hathaway, Stephen Fry, Crispen Glover ja Michael Sheen.

Musiikki merkitsee paljon

Liisa Ihmemaassa saapuu valkokankaalle kolmiulotteisena Disney Digital 3D™ -elämyksenä ja Depp pitää elokuvan sadunomaisesta maailmasta muutenkin.
”Tämä elokuva on mielikuvitusta täynnä,” aloittaa 46-vuotias Johnny Depp innoissaan.
”Se on uskomattoman kuvauksellinen, erityisesti, kun ajatellaan näitä villejä hahmoja kuten Tittelityy ja Tittelitomi sekä Hatuntekijä ja kun niihin yhdistetään Tim Burtonin lahjakkuus ja näkemys. Hän on todella tehnyt jotain valtavaa. Se ei muistuta mitään, mitä hän on tehnyt aikaisemmin.”
Musiikki on aina merkinnyt Johnnylle paljon. Olihan hän teini-ikäisenä monessa yhtyeessä kitaristina. Johnny kertoo, että edelleen musiikki on mukana, jopa näyttelemisessäkin.
”Musiikki on elämässäni joka päivä,” näyttelijä kertoo.
”Mitä tahansa osaa näyttelen, lisään musiikin jokaiseen roolihenkilöön ja siitä syntyy tämän luonne. Hatuntekijän kuvauksissa minulla oli mielessäni joitakin lauluja, enkä olisi saanut hänen luonnettaan esiin ilman niitä. Kuuntelen musiikkia jatkuvasti.”
Koska musiikki on Johnnylle niin merkittävä osa elämää, voisi hänen kuvitella ikävöivän rokkibändeissä viettämiään aikoja.
”Minä ikävöin, omituista kyllä, mutta samaan aikaan en ikävöi. Jos olisin jäänyt kitaristiksi, niin kuin silloin suunnittelin… Katsos, kun on nuori ja aloittaa kitaransoiton… se oli minulle koko elämä. Kitaransoitto oli ensirakkauteni. Jos se olisi ammattini, olisin jäänyt vaille jotain muuta rakkautta. Olen iloinen, että siitä ei tullut ammattia. Soitan edelleen joka päivä ja pidän siitä.”
Johnny oli jo nuorena voimakastahtoinen ja sai halunsa läpi – tavalla tai toisella.
”Kun olin kahdentoista, halusin oppia soittamaan kitaraa. Menin musiikkikauppaan ja löysin Mel Bayn sointukirjan. Siinä oli sormien kuvat oikeissa paikoissa kitaran kielien päällä. Laitoin kirjan housujeni sisään ja kävelin kaupasta ulos. Näin opin soittamaan. Siinä oli rikollista toimintaa.”

Teksti: Erkki Kanto, Hollywood

Lue koko juttu uusimmasta Rytmistä!

Kommentoi kirjoitusta

Kommentoija vastaa itse omasta tekstistään, aineiston pitää olla julkaisukelpoista ja lain mukaista. Kommentteja voidaan käyttää Pop Media Oy:n julkaisuissa ja muissa medioissa. Lue keskustelun kaikki ehdot ennen lähettämistä.

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus:

Pop Media Oy | Malminkatu 24 | 00100 Helsinki | tel. +358 9 4369 2407 | fax +358 9 4369 2409 | Palaute | Sivukartta