Suomeen saapuva The Gaslight Anthem – jenkkirockin manttelinperijä vai tyhjänpäiväistä jäljittelyä?

Jaa Facebookissa
Kuva: Live Nation

Vuonna 2006 perustettu The Gaslight Anthem on viimeistään viime vuonna julkaistun neljännen studioalbuminsa Handwritten myötä noussut kansainväliseen suosioon. Esikoislevynsä vasta kuutisen vuotta sitten julkaissut yhtye tekee tyylipuhdasta jenkkirockia Bruce Springsteenin ja Tom Pettyn kaltaisten konkareiden jalanjäljissä.

Itseasiassa The Gaslight Anthem on useinkin versioinut Tom Pettyn American Girl ja Refugee -kappaleita keikoillaan, ja vuonna 2009 nähtiin sellainenkin ihme, että itse Bruce Springsteen kipusi yhtyeen avuksi The ’59 Sound -albumin nimikkokappaleessa. Jos et ole koskaan kuullut biisiäkään The Gaslight Anthemia, on tämä hyvä ensimmäinen maistiainen. Itse kappale alkaa videossa minuutin kohdalla, mutta sitä ennen kannattaa kuunnella mitä Pomo itse tykkää yhtyeestä, jonka kanssa hän on samalta seudulta kotoisinkin.

The Gaslight Anthem on saanut siis ainakin Bruce Springsteenin siunauksen, mutta onko se sittenkin liian lähellä vanhojen veteraanien tuotantoa? – On tietysti suuri kysymys itsessään, kannattaako musiikkia tehdä, jos sitä ei pyri tavalla tai toisella uudistamaan.

On kuitenkin hankala kiistää, etteikö The Gaslight Anthem tekisi todella osaavaa rock-musiikkia. Tästä voi tarjota todisteeksi vaikkapa tuoreimman albumin punkahtavan avausraidan 45, jonka nimi viittaa tietysti vinyylisoittimen nopeampiin kierroksiin. Tässä ihmeteltäväksi kappaleen virallinen musiikkivideo.

The Gaslight Anthemin esikoislevy Sink or Swin julkaistiin vuonna 2007, ja sitä seurasivat pian The 59′ Sound (2008) sekä American Slang (2010). Kuitenkin vuoden 2012 Handwritten on selkeästi yhtyeen ehein ja tyylipuhtain tuotos. Esimerkiksi The ’59 Sound kärsii liian samankaltaisista kappaleista, missä suhteessa American Slang on sentään jonkin verran vahvempi.

Tuoreimman levyn kansiteksteissä muun muassa Uskollinen äänentoisto -romaanistaan (1995) tunnettu brittikirjailija Nick Hornby kehuu yhtyettä vuolaasti. Hänkin tunnustaa, ettei The Gaslight Anthem ole mitään huikeasti erilaista, mitä emme olisi kuulleet ennenkin. Hornby tunnistaa bändin ulosannissa vaikutteita jo mainittujen lisäksi muun muassa Clashilta ja jopa Little Richardilta.

Hornby on kuitenkin sitä mieltä, että yhtye jatkaa edustamaansa perinnettä omalla äänellään ja kuulostaa tuoreelta. “Kuka tahansa, joka on joskus ollut turhautunut – tytön, pojan, työn tai oman itsensä takia – voi kuunnella tätä musiikkia ja tuntea itsensä energisoiduksi ja ymmärretyksi,” Hornby kirjoittaa.

Monenlaiset viittaukset kuuluvat toki genren syviin perinteisiin. Esimerkiksi Great Expectations viittaa tietysti Charles Dickensin romaaniin ja Here Comes My Man kuulostaa kovasti viittaukselta Pixiesin Here Comes Your Man -klassikkoon.

The Gaslight Anthemilla on toki tuoreempiakin lähteitä. Solisti Brian Fallonin aiempi yhtye This Charming Man otti nimensä tietysti The Smithsin kappaleesta, ja esimerkiksi Old White Lincolnin alkuriffissä voi kuulla kaikuja Joy Divisionista ja The Curen Just Like Heavenista.

Nuorena yhtyeenä The Gaslight Anthem on toki soittanut lukuisia covereita. Yhtye on versioinut muun muassa Johnny Cashin God’s Gonna Cut You Downin, sekä Bob Dylanin Changing of the Guardsin tuoreille tribuuttilevyille. Grunge-aikana kasvaneille rokkareille oli varmasti myös yksi uran kohokodista päästä esiintymään yhdessä Pearl Jamin nokkamiehen Eddie Vedderin kanssa. Tällä miehityksellä kuultiin viime vuonna PJ-klassikko State of Love and Trust.

Tässä vielä kymmenen kappaleen kätevä johdatus The Gaslight Anthemin tuotantoon. Sisältää muun muassa yhtyeen parhaan kappaleen Keepsake. Kyllä näillä eväillä pitäisi keikalla maistua.