Keikkakatsauksessa Absoluuttinen Nollapiste: Outo bändi, outo tunnelma, oudot fanit

Jaa Facebookissa

Teksti: Tuukka Hämäläinen

Vaikka olen kuunnellut Absoluuttista Nollapistettä jo monia vuosia, en ollut koskaan saanut itseäni lähtemään keikalle. Tänä syksynä korjasin virheen ja kävin katsomassa yhtyettä paitsi Tavastialla, myös Pisara ja lammas 1 -albumin julkkarikeikalla.

Absossa on jotain lähtökohtaisesti kummallista. Sen keikat eivät ole samanlaista yhteislaulua kuin useimpien rock-yhtyeiden, vaikka fanejakin heillä selvästi riittää. Uniikkia on myös yhtyeen lavapresenssi, joka vaihtelee vaivaantuneen epävarmasta itsetietoisen humoristiseen.

Tommi Liimatan teksteissä on harvoin iskeviä kertosäkeitä, ja vain harvat yhtyeen kappaleista pyrkivät selvästi aiheuttamaan tunneperäisen reaktion. Usein Nollapisteen ulosanti on pikemminkin lakonista ja toteavaa. Tästä syntyy keikkojen kummallinen tunnelma. (Miksaajalle kiitokset siitä, että niistä sanoista saa livenäkin selvää!)

Mutta kummallisia ovat fanitkin. Jos useille rock-keikoille mennäänkin porukalla viettämään iltaa, tullaan Abson keikalle yksin seisoskelemaan seinustoille. Faneja innostavat lisäksi paljon enemmän Rarmos Ybrehtarin kaltaiset vanhemmat kappalekummajaiset kuin jotkin iskevämmät kappaleet, kuten Mustaa ei ole tai Silti.

Henry’s Pubin levyjulkkarikeikka oli kymmenen konserttia kattavan kiertueen toinen keikka. ”Virallisen epävirallisessa” tilaisuudessa nautittiin paitsi uuden albumin ennakkokuuntelusta, myös täysmittaisesta live-esiintymisestä. Monet kappaleista olivat samoja kuin myöhemmin Tavastialla, mutta ikävä kyllä livenä erityisen toimiva Ja jos putosi setistä jossakin kiertueen varrella.

Pisara ja lammas 1 -teemalevyn kappaleet nousivat esiin keikkojen monipuolisimpina biiseinä. Yleisössä reaktioita herätti kuitenkin parhaiten Eräät tulevat juosten ja muut vanhemmat kipaleet. Tavastialla nähtiin sellainenkin ihme, että varautuneesta tunnelmasta huolimatta yhtyeeltä vaadittiin toinen encore.

Absoluuttisen Nollapisteen miehistössä hiljattain tapahtunut muutos näkyy myös keikkasetissä. Koskettimista vastannut Janne Hast sävelsi myös paljon kappaleita, mistä johtuen mainioiden Mahlanjuoksuttaja (2005), Iiris (2007) ja Musta hiekka (2009) -albumien kappaleita ei kuultu seteissä lainkaan. Olen kai siitä erikoinen Nollapisteen fani, että pidän enemmän yhtyeen uudemmista levyistä, joilla kappaleet erottuvat selkeämmin toisistaan ja vaihtelua piisaa.

Tavastian konsertin tähtihetki oli Pisara ja lammas -albumilla vierailevan Erkki Seppäsen piipahtaminen lavalla. Raskaampaan musiikkiin keskittyneen Seppäsen olemus ja laulutyyli ovat aivan toisesta maailmasta kuin Abson, mutta jotenkin tuo avioliitto vain toimii. Seppänen esitti levyllä laulamistaan kappaleista biisit Pisara ja Lammas näkee naisen.

Kahden keikan perusteella varmistuu ainakin kaksi asiaa: Nollapisteen jäsenet ovat soittajina täysin aliarvostettuja, ja kaikenlisäksi heillä näyttää olevan esiintyessään tolkuttoman hauskaa. Basisti Aake Otsala ja kitaristi Aki Lääkkölä eivät kumpikaan osaa olla hymyilemättä soittaessaan. Lavalla yhtye toimii kuin perhe – tai ei oikeastaan, koska kaikki jäsenet tuntuvat tasa-arvoisilta. En tiedä mikä tätä yhtyettä liikuttaa, mutta toivottavasti se jatkaa liikuttamistaan.

*

Lue lisää:

Pisara ja lammas 1 -levyn arvio

Tommi Liimatan haastattelu