Haastattelu: Radiopuhelimet kävi vastaiskuun kompressoitujen särökitaroiden ylivaltaa vastaan!

Jaa Facebookissa
Kuva: Like

Vuonna 1986 Oulussa perustettu Radiopuhelimet kuuluu Suomen omaperäisimpiin ja aggressiivisimpiin kokoonpanoihin. Yhtyeen äkkiväärä rock-revittely on edennyt HC-juuriltaan avarampaan ilmaisuun jo vuosikausia sitten, mutta akustinen albumi Ei kenenkään maa tuli silti monelle varmasti yllätyksenä.

Yhtyeen kitaristin ja toisen sanoittajan Jarno Mällisen mukaan akustiseen ilmaisuun totutteleminen olikin pitkä prosessi, jonka juuret ovat teatterin lavalla.

“Aivan ensimmäinen akustinen esiintyminen oli Juha Hurmeen ohjaaman Radiopuhelimet-näytelmän (2000) loppukohtauksessa, jossa esitimme itseämme pikkupoikina ja soitimme balalaikaa ja melodicaa sekä puulaatikoita, lampunvarren jousia ynnä muuta tarpeistoa,” Mällinen kertoo.

“Kehittyneemmäksi ilmaisu muuttui Tommi-näytelmässä (2005), kun Hurme komensi meidät tekemään biisejä käsikirjoituksen tekstinpätkiin tai kohtausten taustamusiikiksi. Näin syntyivät albumillekin päätyneet Kilju sekä Tommin pornolehdet, jälkimmäisen levyversioon tosin sävelsin vielä yhden lisäosan.”

Vastine kompressoidulle pörinälle

Musikaaliesiintymiset ja Levykauppa Äxässä esitetyt akustiset keikat saivat yhtyeen uskomaan yhä enemmän akustisen ilmaisun voimaan. Ei kenenkään maan valmistelu alkoi sitä edeltäneen Radiopuhelimet rakastaa sinua -albumin (2010) ilmestyttyä.

Tommin jälkeen puhuimme pariin otteeseen näytelmäbiisien levyttämisestä, mutta idea painui syrjään uuden sähköisen materiaalin tieltä,” Mällinen muistelee. “Akustiset esitykset olivat kuitenkin tuntuneet niin toimivilta ja kiihkeiltä, että kun Radiopuhelimet rakastaa sinua -albumin jälkeen sähköinen räime tuntui sillä erää loppuun kalutulta, ajatus akustisen levyn tekemisestä aktualisoitui hyvin luontevasti.”

Mällisen mukaan myös perinnemusiikilla oli roolinsa Radiopuhelimien uutukaisen synnyssä, ja samalla kyse oli yrityksestä palauttaa akustinen musiikki ansaitsemaansa arvoon.

“Pitkään jatkunut perinnemusiikin diggailu oli vakuuttanut minut siitä, että akustisilla soittimilla esitetty musiikki voi olla vähintään yhtä intensiivistä ja voimakasta kuin sähköinen räime,” kertoo Mällinen, joka mainitsee erityisesti Blind Willie Johnsonin koottujen äänitysten aiheuttaneen pienen valaistumisen.

“Tuntuu, että nykyaikana akustisen soundin voimaa väheksytään yleisesti ja että syynä tähän ovat paitsi ”unplugged”-tyyppinen leirinuotiohiplailu, myös kompressoidun pörinän muuttuminen Urheiluruutu-tyyppisen formaattirajuuden tunnussignaaliksi. Teki mieli ryhtyä vastaiskuun, vähän haastaa ja yllättää porukkaa.”

Akustisuus muutti treenit ja äänitykset

Akustiset treenit aloitettiin Tommin pornolehdillä ja ensimmäisenä uutena kappaleena syntyi albumin raskaimpiin vetoihin lukeutuva Smäidä. Sävellykset tehtiin suoraan akustisille soittimille, joten mistään perinteisten Radiopuhelimet-biisien kevennetyistä versioista ei suinkaan ollut kysymys.

“Käytin rämpsähtävämpiä sointuja ja enemmän vapaita kieliä kuin sähkökitarabiiseissä, jotta lopputulos rämisisi kuuluvammin ja soivemmin,” kuvailee Mällinen sävellysprosessia. “Funk-nypyttely piti jättää kokonaan pois, tavoitteena oli maksimoida hakkaus; akustisen kitaran soittaminen vaatii selvästi enemmän lihasvoimaa kuin sähkökitaran, ja uskoin ja toivoin, että tuo voima välittyy kuulijalle. Olemme muutaman kerran kokeilleet huviksemme näiden biisien soittamista sähköisesti, ja ne kuulostavat heti selvästi huonommilta. Ainoa biisi, joka nähdäkseni toimisi myös sähköisenä versiona, on albumin nimibiisi.”

Katz toi treeneihin kaksi omaa sävellystään. Ensimmäisestä, josta tuli Positiivinen paranoia, kuuluu iskelmäperinteen ja Django Reinhardt -tyylisen kitarajatsin tuntemus. Hioimme biisit valmiiksi perinteiseen tapaamme: soittajien treenatessa osuuksiaan J. A. Mäki kirjoitteli sävellyksiin lyriikoita tai sovitti niihin valmiita tekstejä, omiaan tai minun. Tosin Hän muuttaa kaiken ja Pitkään liukuun -biisien lyriikat kirjoitin nimenomaan kyseisiin sävelmiin, ja ensin mainitun sovitin sana sanalta säveleen istuvaksi.”

Vaikka Radiopuhelimet työstääkin kappaleitaan treeneissä, muuttui harjoittelun muoto akustisiin soittimiin siirryttäessä aivan toisenlaiseksi.

“Treenitilanne poikkesi perinteisestä siten, että istuimme tuoleilla ringissä. Se oli mukavaa ja joviaalimpaa kuin sähköisten treenien eristyneempi siellä täällä seisoskelu ja soittimiin tuijottelu,” Mällinen kuvailee. “Sähköön piti turvautua sen verran, että nostimme kitaroiden volyymia laulukamojen avulla. Näin oli pakko tehdä, jotta Mäki olisi kuullut muutakin kuin oman huutonsa ja rumpali Jyrki Raatikainen muuta kuin ns. poronerotusvehkeensä, joista lähtee parhaimmillaan korviasärkevä suhina, pauke ja kilkatus.”

Ringissä istuttiin myös äänityksissä, joissa tuottajakonkari Riku Mattila piti huolta äänitystekniikasta. Aluksi akustisen levyn tekeminen ei vaikuttanut eroavan mitenkään aiemmista studiokokemuksista, mutta lopulta kappaleiden työstäminen vaatikin entistä tarkempaa soittoa ja tarkkaavaista miksausta.

“Jälkiäänityksissä yllätyimme siitä, kuinka paljon tarkkuutta akustinen soitto vaatii,” Mällinen kertoo. “Pienimmätkin horjahtelut kuuluvat eivätkä huku säröön. Tämän vuoksi jälkiäänitykset sujuivat odotettua hitaammin, mutta työllä ja Pentti Amoren anteliaalla studioaikataululla niistäkin selvittiin.”

Miksauksessa tavoiteltiin Mällisen mukaan “kivisessä tilassa syntyvää, läheltä tulevan kuuloista” sointia.

“Mielessäni oli ohje, jonka Mattilan Riku lausui silloin kun aloittelimme näiden biisien treenausta: Pitää painaa korva aivan kielten viereen ja rämäyttää täysiä – silloin selviää, mitä tavoitellaan.”

“Niistä vain tuli sellaisia”

Kirjailijanakin kunnostautuneen Mällisen mukaan Radiopuhelimet ei suunnittele albumiensa teemoja sen paremmin kuin sanomaakaan etukäteen. Radiopuhelimet rakastaa sinua sisälsi runsaasti luontoon liittyviä kappaleita, mutta sekin tuli yhtyeelle yllätyksenä. Organisoivaa järkeä ei luovassa toiminnassa kaivata.

“Emotionaalisimmille, syvemmille, ristiriitaisemmille ja kaoottisemmille – siis todellisemmille – tasoille päästään, kun ilmaisua ei kahlita tai asemoida tiettyyn näkökulmaan. Aiheesta on vanha Hollywood-sanonta: Jos haluat lähettää sanomia, käytä Western Unionia. Mäen kirjoittama Ei kenenkään maa -teksti on toki syntynyt reaktiona halla-aholaiseen fanatismiin, mutta mielestäni sekään ei kavennu järkeilyksi. Pelkkä järki on pettävä ja kyllästyttävä väline.”

Yhteiskunnalliset asiat kuitenkin kuuluvat Ei kenenkään maan kaltaisissa kappaleissa yhtyeen luonnollisen kanssakäymisen myötä. Mällisen mukaan keikkareissuilla jutellaan maailmanmenosta, eikä siinä Jussi Halla-Ahonkaan käsittelyltä vältytä.

“Suhtautuminen etnisiin ja uskonnollisiin väestöryhmiin on noussut viime vuosina niin suureksi ihmisiä erottavaksi mielipidetekijäksi, että vastaavaa täytynee etsiä taistolaisajoilta,” Mällinen summaa osuvasti.

Vakavien taustateemojen lisäksi albumilla on kuitenkin Positiivisen paranoian ja Tommin pornolehtien kaltaisia, avoimesti humoristisia kappaleita. Yhtye ei kuitenkaan lähde määrätietoisesti tavoittelemaan myöskään koomista ilmaisua.

“Emme koskaan yritä tehdä huumoria huumorin vuoksi, mutta kun pyrkii kirjoittamaan hyvin ja tavoittaa jotain, mikä tuntuu itsestä jollain hämärällä mutta voimakkaalla tavalla totuudelliselta, lopputulos on usein hieman absurdi. Sitten jotkut pitävät sitä hauskana. Se on ok, mutta naurattaminen ei ole pyrkimyksemme.”

Mällisen mukaan humoristisuus syntyy siis tahattomasti, mutta joskus se voi putkahtaa jopa täysin väärään paikkaan. Tästä nähtiin esimerkki Radiopuhelimet-näytelmässä.

“Mieleen tulee vain yksi esimerkki, jolloin tekstilleni nauraminen on tuntunut vääryydeltä,” Mällinen muistaa. “Radiopuhelimet-näytelmässä kerroimme kunnioittavasti mutta tosiaan hivenen absurdisti isoisistämme. Omasta isoisästäni kirjoitin repliikin, joka kuului: ”Hän poltti toisinaan yhden tupakan seisten rehvakkaasti vinossa toinen käsi taskussa”. Mietteliään tauon jälkeen lisäsin: ”Vino ryhti oli itse asiassa seurausta lapsena sairastetusta riisitaudista.” Jokin tuossa puutteesta ja sairaudesta kertovassa repliikissä oli kai hyvin huvittavaa, sillä sen kuultuaan yleisö oli tikahtua nauruun. Joka ainoassa esityksessä.”

*

Radiopuhelimet esiintyy 17.10. Tampereen YO-talolla ja 19.10. Helsingin Ääniwalli-festivaalilla. Ei kenenkään maa -albumin arvostelun voit lukea tästä.