Levyarvio: Täydellisen epätäydellinen Pimeys

Jaa Facebookissa

Muut on jo menneet –albumin avaava yhtyeen nimikkokappale on hienoin kuluvana vuonna korviini kantautunut suomenkielinen rock-kappale. Estetiikaltaan kyseessä on lennoniaaniseen traditioon nojaava vakavan kaunis biisi. Sellainen, jota olet aina odottanut Egotripiltä, mutta jonka vaatimien hienovireisten nyanssien tavoittamisessa englanniksi levyttävä Lemonator on sittenkin vetänyt pidemmän korren, viimeksi vuoden 2006 At The Presence Of Great Beauty –albumillaan.

Toisena kuultavalla Rakennukset-raidalla soinnillinen vaihde kevenee ja pienoinen flirtti astuu lyriikoissa viisauden vierelle. Mikäli kolmosena kajahtava Igor, Boris, Hugo ja mä olisi tehty varhaisella 90-luvulla, olisi se suomirockin klassikko tänään. Kiintoisaa on, että The Kooks –henkisen pirteästi pillifarkkurokkaileva, jo vuosi sitten ensimmäisenä singlenä julkaistu Elämä kiinnostaa osoittautuu kestokuuntelussa albumin yhdentekevimmäksi yksilöksi. Asema puolestaan on jotakin, mihin Pariisin Kevät parhaimmillaan pystyy; melodiakiertoonsa luottava, staattisilla detaljeilla pelaava ja kielikuvissaan rehellisen naiivi väliaikanumero sanan suopeassa merkityksessä. Tarttuvan hokeman sisältävä Kunnia lainaa sovituksessaan lähes huomaamattomasti Olavi Uusivirran Erikaa, sillä erotuksella että uskon Joel Mäkisen itsensä ymmärtävän hyvin lyriikat joita laulaa. Muutenkin, Pimeyden kappaleiden täysjyväisän pureskeltavaksi esikeitetty sanoma maistuu tunnistettavasti elämältä. Yhteisillä säännöillä pelataan täysin omaa peliä ilman, että kyse olisi itsetarkoituksellisesta aitouskompleksista.

Jotain tämän albumin tasosta kertoo, että kaikissa muissakin kappaleissa riittäisi ruodittavaa. Muut on jo menneet on kuitenkin levy jota ei ole tehty puhkianalysoitavaksi. Toisin kuin maamme ammattilaispiireissä vieläkään riittävän yleisesti ymmärretään, ikiaikaisiksi jäävien rock-kappaleiden voima syntyy vahvistinasetuksista riippumattoman älyn ja herkkyyden kautta. Näiden osatekijöiden välinen balanssi sävellys- ja sanoitusvaiheessa on ensiarvoisen tärkeää. Pimeyden pojat tietävät ettei stemmoja tehdä tietotaidolla vaan tunteella ja että tämän eron myös kuulee. Bändisoitannan saumaton yhteispeli on antanut tuotannolle harvinaislaatuisen mahdollisuuden jättää debyytin kulmia hiomatta ja tämä mahdollisuus on myös käytetty hyödyksi.

Viime vuoden selkeästi paras kotimainen debyytti oli Idiomaticin New Terrain. Pimeyden Muut on jo menneet on selkeästi parempi. Eroa on kuin.., no vaikka Coldplaylla ja Radioheadilla. ”Näinä aikoina” on erittäin voimauttavaa tulla yllätetyksi ja Pimeyden debyytti pääsi haukkaamaan herkästä paikasta täysin varoittamatta. Hattu nousee myös M.dulorille, jonka kautta julkaistiin myös vuoden tähän mennessä toiseksi paras yksittäinen suomi-kipale, Matti Johannes Koivun self titlediltä löytyvä Aulanko. Kuunnelkaa kuitenkin ihmiset albumeita, Pimeyden Muut on jo menneet on erittäin hyvä sellainen.

Pimeys
Muut on jo menneet
M.dulor
*****
Teksti: Eero Tarmo