Levyarvio: Stam1nan Nocebo on lumetta mutta totta

Jaa Facebookissa

Tänään Tammerfestissa musisoiva Stam1na sai taannoin Rytmiltäkin täydet pisteet.

Teksti: Masi Hukari

Stam1na
Nocebo
Sakara Records
*****

Stam1na on edennyt urallaan jo viidenteen studioalbumiinsa. Yhtyeen musiikillinen linja on ollut selkeä jo debyyttilevystä lähtien, mutta jokaisella uudella julkaisulla bändi on onnistunut tuomaan esiin uusia puolia musiikistaan. Radikaalia uudistumista ei ole tarvittu, sillä kasvu on ollut luonnollista ja jatkuvaa.

Nocebo jatkaa edeltäjänsä (Viimeinen Atlantis, 2010) linjoilla ainakin siinä määrin, että kyseessä on jälleen teemalevy. Tällä kertaa pureudutaan keinotekoisuuteen viihde- ja lääketeollisuudessa. Aihepiiri on edellistä tsunami-teemaa laajempi ja abstraktimpi, mikä tekee levystä yhtäältä helpommin sulatettavan, mutta toisaalta vetää myös kuuntelemaan yksittäisten kappaleiden merkityksiä tarkemmin.

Nocebon tuottajaksi on valjastettu yhdysvaltalainen huipputuottaja Joe Barresi, joka tunnetaan mm. työstään Toolin, Coheed & Cambrian ja Judas Priestin kanssa. Barresin ansiota lienee, että Nocebo on äänimaisemaltaan edeltäjiänsä valtavirtaisempi. Kitara- ja rumpusoundit ovat astetta tukevampia kuin mitä Stam1na on aiemmin suosinut, ja yleissoundi on iso ja suurellinen. Edelleen raskas ja artikuloitu, mutta spektri on laajempi.

Soundissa on edellä mainitun täyteläisyyden lisäksi selkeästi enemmän ilmavuutta ja Emil Lähteenmäen kosketinosuudet ovat äänimaisemassa isommassa roolissa kuin aiemmin. Myös tunnelmallisiin ja maalaileviin osuuksiin on panostettu tällä kertaa voimakkaammin kuin aiemmin. Nämä tuovat kappaleisiin yhtä aikaa syvyyttä ja tarttumapinta-alaa, kun kuulija kerkiää sulattamaan rauhallisia osuuksia edeltävän vyörytyksen ja valmistautumaan siihen mitä seuraavaksi tapahtuu.

Albumin kitarariffit sitä vastoin ovat tuttua Stam1naa. Kiemuraisia ja melodisia kuvioita, joissa ei vältellä duurisävyjä tai atonaalisia osuuksia, jotka tuovat hymyn kuulijan kasvoille. Eräs Stam1nan vahvuuksista onkin aina ollut yhteissoiton sekä sävellyksellinen ja sovituksellinen pilke silmäkulmassa vaikka tekstien aihepiirit olisivatkin synkkiä ja kantaaottavia. Tämä on yksinkertaisesti musiikkia, josta raskaan musiikin ystävän on erittäin vaikea olla pitämättä. Nocebolla ei ole enää kysymys siitä, onko Stam1nassa ns. kaikki palaset kohdillaan. Nyt on kysymyksessä yhtenäinen, saumaton yksikkö.

Stam1nan paikkaa kotimaisen musiikin kartalla voidaan pitää tässä vaiheessa taattuna, eikä maailmallakaan löydy montaakaan vastaavanlaista omintakeista ilmaisua suosivaa ja silti valtavirrassa viihtyvää metallibändiä. Loistavan uuden albumin jälkeen voidaankin jäädä odottamaan kuinka korkealle Stam1na seuraavaksi riman nostaa. Mihin suuntaan bändi kasvaa, ja minkälaisia kehitysmahdollisuuksia sillä on urallaan kotimaassa. Ainoana rajoitteena maailmanvalloitukseen taitaa olla kieli.

Julkaistu Rytmissä 1/2012.

  • Esanssiesa

    muuten hyvä mutta esiintyvät huomenna.