Levyarvio: Rush palasi mahtipontisimpana sitten 1970-luvun

Jaa Facebookissa
rush clockwork angels

Maanantaina 11.6. julkaistava Clockwork Angels tarjoiee Rushin faneille päivitetyn version 70-luvun teemalevyistä.

Kanadan progeihme Rush julkaisee jo 20. albuminsa, joka kumma kyllä ylittää kaikki odotukset. Edellisillä Vapor Trails ja Snakes & Arrows -albumeilla mielipiteitä jakanut jättiläinen tarjoilee tällä kertaa selkeimmän teemalevynsä sitten 1970-luvun progeimpien albumeiden. Clockwork Angelsilla on jopa kiinnostava tarina, joka jää kuitenkin pirstaleisemmaksi kuin 2112 ja Hemispheres-albumeiden nimikkobiiseissä.

Rumpali-sanoittaja Neil Peart liputti jo etukäteen Clockwork Angelsista tulevan hänelle lyyrisesti ja soittoteknisesti haastavin albumi. Moiset uumoilut pitävät harvoin kutinsa, mutta Peart taisi tietää mistä puhui. 66-minuuttinen järkäle on mahtipontinen, monipuolinen ja suureellinen kompastumatta kuitenkaan itseensä.

Ensimmäinen kuuntelukerta menee helposti Peartin sanoituksia ja introtekstien tukemaa kertomusta tarkastellessa. Nimettömän seikkailijan vaiheista kertova tarina on symbolistinen ja steampunk-henkinen tutkimusmatka elämän suurten kysymysten äärelle. Kikkaileville instrumentaaleille ei tällä kertaa riitä tilaa, vaan jokainen kappale on sanoitettu ja kuljettaa tarinaa eteenpäin.

Jo kaksi vuotta sitten julkaistut aloitusraidat Caravan ja BU2B ovat albumin raskaampaa osastoa, vaikka jälkimmäinen onkin saanut paitsi uuden intron, myös myöhemmin albumilla kuultavan sisarkappaleen BU2B2. Niiden lisäksi huippukohtia ovat Headlong Flight, The Wreckers ja Wish Them Well, mutta parhaiten kappaleet toimivat osina albumin kokonaisuudessa.

Rushin soiton ja sävellystyön kehuminen tuntuu tässä kohtaa jo vähän turhalta, sillä eihän tämä voimatrio edes osaisi tehdä huonoa jälkeä. Sanottakoon kuitenkin, että Geddy Lee pääsee irrottelemaan bassossa edellisiä albumeita enemmän ja Peart tavoittelee taas maailman kekseliäimmän rock-rumpalin titteliä. Kolmikosta Alex Lifeson nousee vähän vähemmän edukseen juuri Clockwork Angelsilla, sillä albumilla on entistä enemmän suoria komppeja ja kitaraefektejä.

Valittamistakin kuitenkin löytyy, yllättävästä asiasta: Geddyn laulusuoritus ei tällä albumilla päätä huimaa. Parhaimmillaan hän on entisellään, mutta joissakin kappaleissa (kuten Carnies ja Seven Cities of Gold) fiilistely lähentelee huonoa jodlausta ja sanoista saa entistä vaikeammin selvää. Muutamissa väliosuuksissa myös lauluefektit sotivat kuulijaa vastaan. Sanoitusvihko on tällä kertaa välttämättömyys, eikä pelkästään introtekstien vuoksi.

Siltikin Clockwork Angels voi kevyesti nousta Rushin parhaaksi levyksi 1980-luvun jälkeen. Se ei turhaan kosiskele suurta yleisöä, vaan tarjoaa yhtyeen pitkäaikaisille faneille sitä 70-luvun lättyjen henkeä 2000-luvun tyylillä.

Rush
Clockwork Angels
Anthem / Roadrunner
****½

Teksti: Tuukka Hämäläinen

  • Likimarkku

    no joo. yksi noisen toimittaja väitti tätä 19. levyksi ja 2112:sta toiseksi levyksi.Nyt ollaan sitten jo 30.levy saatu tähän arvosteluun.
    Se on 20. levy!

  • Markku Siira

    Ei se mittään… Minä pikkupoika (40-pieru) innostuin taas kuin lapsuuden jouluina. Ei kummoinen levy verrattuina 70-luvun nerouteen, mutta hitto vie, paras pitkiin pitkiin vuosiin. Liput ovat laatikossa. Eli, jos henki pihisee, siellä ollaan taas ensi kesän kymmenentenä.Kuten oltiin kahtena edeltävänäkin…