Levyarvio: Radiopuhelimet ei menetä ainutlaatuista otettaan akustisessakaan muodossa

Jaa Facebookissa
Kuva: Jaani Föör / Radiopuhelimet.net

Radiopuhelimet Ei kenenkää maa

Radiopuhelimet
Ei kenenkään maa
If Society
*****

“Lohtua ja jytinää yhtä aikaa, saatana.” Niin lauletaan Radiopuhelimien akustisen albumin avausraidalla, ja vaikka lause kuvaakin kappaleen nimen mukaisesti Tommin pornolehtiä, voisi se yhtä hyvin kuvata albumia itseään.

Useimpien rock-yhtyeiden ilmaisu muuttuu herkemmäksi ja kevyemmäksi akustisilla albumeilla, ääriesimerkkinä Mokoman loistava Varjopuoli (2011). Radiopuhelimet sen sijaan säilyttää yhtyeen ainutlaatuisen tyylin ja intensiteetin, vaikka musiikillinen äänimaisema avartuukin.

Osa Ei kenenkään maan kappaleista on sävelletty alunperin Juha Hurmeen ohjaamaan Tommi-musikaaliin, mutta mistään tarinallisesta teemalevystä ei ole kysymys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että levy kärsisi hajanaisuudesta – päin vastoin, Ei kenenkään maa on tiivis paketti.

Tommin pornolehdet avaa albumin poikkeuksellisen humoristiseen sävyyn ja samaa keveyttä on myös Kiljussa ja Positiivisessa paranoiassa. J. A. Mäen ja Jarno Mällisen sanoitukset eivät kuitenkaan ole pehmenneet, vaan tuttua äkkiväärää, suorasukaista ja inhorealistista kerrontaa on jälleen tarjolla. Ärhäkän Hän muuttaa kaiken -raidan jälkeen painostava Yö kun saatiin päätökseen lopettaa levyn oudoissa fiiliksissä.

Ei kenenkään maata on hankala verrata yhtyeen aiempiin tuotoksiin, mutta kappaleet ovat ilmavampia ja vaihtelevampia kuin edellisellä, sinänsä loistavalla Rakastaa sinua -albumilla (2010). Akustisessa muodossa yhtyeen loistavat soittosuorituksetkin pääsevät paremmin esille. Mällisen ja Katzin kitarat ovat musiikin kantava voima, jota väritetään saksofonien, viulujen, sellojen ja kurkkulaulun kera. Rumpali Jyrki Raatikainen loistaa etenkin nopeammissa kappaleissa.

Ei kenenkää maa on erinomainen albumi, jollaista ei kukaan muu kuin Radiopuhelimet olisi voinut tehdä. Juhlatalossa voisi kenties olla lähtöisin Jarkko Martikaisen kynästä ja Positiivinen paranoia lähentelee Mika Rätön tuotantoa, mutta kaikkien elementtien yhdistelmä ja Mäen omintakeiset laulusuoritukset tekevät kokonaisuudesta jäljittelemättömän.

Teksti: Tuukka Hämäläinen.