Leffa-arvio: Pussikaljaelokuva on vuoden toistaiseksi paras kotimainen

Jaa Facebookissa

Kun Mikko Rimmisen vuonna 2004 ilmestynyt Pussikaljaromaani filmatisoidaan, niin nimeksihän tulee tietenkin Pussikaljaelokuva.

Romaanifilmatisoinnin ohjaaja Ville Jankeri on pitkän elokuvan tekijänä ensikertalainen. Lontoolaisesta elokuvakoulusta vuonna 2004 valmistunut Jankeri innostui Rimmisen kirjasta tuoreeltaan ja päätti tehdä siitä esikoispitkänsä. Ajoitus oli oikea, sillä samoihin aikoihin tuottaja Lasse Saarinen suunnitteli romaanin filmatisointia.

Tarinahan on erittäin simppeli. Sekä kirjassa että elokuvassa tapahtumat on sijoitettu yhteen vuorokauteen. Kolme nuorta miestä, Henninen, Lihi ja Marsalkka, viettävät helteistä kesäpäivää Helsingin Kalliossa. Krapulaiset nuorukaiset kiertelevät puistoja ja pubeja eivätkä oikeastaan tee mitään järkevää. He lipittävät kaljaa, höpöttelevät niitä ja näitä ja yrittävät päästä pelaamaan noppaa. Välillä tavataan viehättäviä tyttöjä, paetaan poliisia ja varastetaan Henniselle kengät.

Rimmisen kirja ei ole mikään ihan ohut teos, mutta elokuva kestää vain noin 80 minuuttia. Mitään olennaista ei silti ole jäänyt pois, vaan kirjan henki ja tunnelma välittyvät hienosti. Romaanin pitkät kuvailut ovat muuttuneet lyhyiksi kuvallisiksi vilauksiksi kesäisestä Kalliosta, mikä on erittäin toimiva ratkaisu. Alkuperäistä dialogia on paljon mukana, mutta sitä on muokattu näyttelijöiden suuhun luontevammin sopivaksi. Rimminen laati käsikirjoituksen yhdessä Jankerin kanssa.

Lopputulos on raikkaalla otteella ohjattu elokuva. Jarkko T. Laineen kuvaamien tunnelmallisten Kallio-otosten ja hilpeän sanailun lisäksi Pussikaljaelokuvan sydän on päähenkilöitä esittävä kolmikko. Eero Milonoffin Henninen, Ylermi Rajamaan Lihi ja Jussi Nikkilän Marsalkka ovat eläviä, hauskoja ja luontevia roolihahmoja, joista on turha nostaa ketään ylitse muiden.

Ei olisi ihme, jos Hennisen, Lihin ja Marsalkan hahmoista tulee Calamari Unionin Frankien tapaan klassisia tyyppejä, joiden repliikkejä siteerataan vuodesta toiseen. Ville Jankeri on heti esikoisohjauksellaan noussut kotimaisten elokuvantekijöiden eturiviin. Pussikaljaelokuva on selkeästi vuoden paras kotimainen tähän mennessä.

Elokuvan mainiosta soundtrackista vastaa Husky Rescuen Marko Nyberg.

Jussi Huhtala

Tähdet: ★★★★
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2011
Ohjaus: Ville Jankeri
Pääosissa: Eero Milonoff, Jussi Nikkilä,Ylermi Rajamaa
Ensi-ilta: 2.9.2011