CMX:n Aurinko tarjoaa faneille arvoisensa uusintaversion

Jaa Facebookissa
Kuva: Kuva: cmx.fi

Juuri kun ehdimme toipua Kolmikärjen Veljeskunta -boksista, lykkää CMX uuden juhlajulkaisun ilmoille. EMIn julkaiseman Aurinko-albumin 20-vuotispainoksen digipack-kotelo pitää sisällään kaksi levyä: alkuperäisen albumin remasterin ja sekä vuoden 2012 uuden miksauksen, joka sekin on toki remasteroitu.

Tekisiköhän sama käsittely hyvää myös Rautakanteleelle ja Discopolikselle?

Vuonna 1992 julkaistu Aurinko on omanlaisensa kulmakivi CMX:n tuotannossa. Ensimmäine  Herodes-levymerkin alla julkaistu albumi merkitsi selkeää harppausta punk-painotteisen Bad Vugumin muotista kohti vapaampaa ilmaisua. Valtavan energinen Aurinko määräsi näytti tietä myös yhtyeen seuraaville albumeille, kunnes vuoden 1996 Discopolis muodosti jälleen omanlaisensa suunnanmuutoksen.

Vaaditaan kuitenkin levyn puhkikuluttanut tosifani ja hyvä äänentoisto, että nykyisen CMX-tuottaja Rauli ‘Rake’ Eskolinin uuden miksauksen kaikki vivahteet avautuisivat. Instrumentit erottuvat kyllä paremmin toisistaan ja A. W. Yrjänän laulukin nousee paremmin kuuluville hämyimmissä kohdissa (kuten Tähteinvälisen kuiskauksissa).

Kun heti perään iskee levysoittimeen pelkän remasterin, kuuluvat erot selkeämmin. Uuden miksauksen äänimaailma on täyteläisempi ja etenkin kuulokkeilla se kuulostaa soundiltaan uudempien lättyjen tasoiselta. Tulee mieleen, että tekisiköhän sama käsittely hyvää myös Rautakanteleelle (1995) ja DiscopolikselleAuran (1994) äänimaailma on jo valmiiksi niin dynaaminen, ettei siihen ehkä pitäisi kajota.

Mukava lisä ovat myös kansilehteen painetut alkusanat Yrjänältä, sekä Auringon tuottaneelta Gabi Hakaselta. Niistä selviää muun muassa, että yhtye oli jättää Ainomielen pois albumilta “liian poppina”. Kuinkahan erilainen olisi ollut 1990-luvun suomirockin, saati CMX:n historia, jos näin olisi tehty?