Kovin usein ei Suomessa näe niin monta eturivin artistia saman katon alla kuin eilen Helsingin jäähallissa. Seremoniamestarina toimineen Anssi Kelan ja Presidentin miehet -bändin lisäksi estradille astuivat muiden muassa Olavi Uusivirta, Mikko Kuustonen, Tokela, Anna Puu, Yona, Manna, Janna Hurmerinta, Tuula Amberla, Hector, Eicca Toppinen, Lauri Ylönen, Paleface, Redrama ja Eero Raittinen.

Yllätykset seurasivat toisiaan ja täysi jäähalli pääsi todistamaan myös harvinaisiin helmiin lukeutuvia erikoiskokoonpanoja, kuten PMMP:stä ja Happoradiosta kasattu kombo, sekä Paula, Mira ja Freeman. Illan kruunasi upean paluun tehnyt Ultra Bra, joka suorastaan säkenöi lavalla – aina Kerkko Koskista myöten. Kaikki konsertin artistit näyttivät viihtyvän lavalla ja yleisö sai hienon muiston hyvin järjestetystä tapahtumasta. Pikavauhtia järjestetty Kokoaan suurempi Suomi 2012 -tukikonsertti on hieno osoitus talkoohengestä, jota maastamme näköjään vielä löytyy, onneksi.

Teksti, kuva: Anna-Maria Talvio

DocPoint-festarit esittää taas runsain mitoin dokumentteja ja mukaan on musiikin saralta mahtunut neljä pätkää. Näistä silmiin osui – ja aivoihin upposi – Mike Fleissin ja Mike Piscitellin dokumentti God Bless Ozzy Osbourne.

Jack ”Ozzynpoika” Osbourne halusi tuoda esille toisenlaisen kuvan isästään kuin mitä The Osbournes antoi ja oli mukana tuottamassa God Bless Ozzy Osbournea. Leffa kertoo John Osbournen matkasta Ozzyksi, Black Sabbathin ajoista, kipeistä muistoista ja tiestä päihteettömyyteen. Ääneen pääsevät muun perheen lisäksi myös julkisuudesta poissa pysytelleet lapset, sekä lukuisat starat, kuten John Frusciante, sir Paul McCartney ja Tommy Lee. Eivätkä muistot aina ole kovin kultaisia…

Dokumentti sisältää naurua ja kyyneleitä, ja se vie katsojan mennessään. Pilleri-ja viinahuurujen keskeltä putkahti esille mies, joka lopulta uskalsi kohdata maailman – ja ennen kaikkea itsensä. Jotkin seikat ovat säilyneet samanlaisia läpi vuosien, kuten Ozzyn omalaatuinen huumori ja lököttävät housut – ihan sama vaikka ne olisivat olleet kuinka elastisia.

Elokuvan ohjaajat viettivät Ozzyn kanssa kaksi vuotta tien päällä, mutta mukana on myös runsaasti arkistomateriaalia. Mihin kaikkeen tuo mies kykenikään ja kykenee edelleen!

Dokumentti on katsomisen arvoinen, vaikkei Ozzya fanittaisikaan. Kannattaa myös etsiä käsiin God Bless Ozzy Osbourne -dvd, sillä ekstrojen ja poisleikattujen kohtauksien joukosta löytyy hulppeita helmiä.

God Bless Ozzy Osbourne
Ohjaus: Mike Fleiss ja Mike Piscitelli
94min, Iso-Britannia, Yhdysvallat , 2011
****

Teksti: Anna-Maria Talvio
Kuva: DocPoint

God Bless Ozzy Osbourne – to 26.01.2012 21:15 Maxim 2 ja la 28.01.2012 21:30 Bio Rex. Liput Finnkinon lippukaupasta www.finnkino.fi/docpoint.

Vuodesta 1996 rockpopin genressä vaikuttanut brittiläinen Coldplay on julkaissut uuden albumin kolmen vuoden levytystauon jälkeen. Vahvasti muutama tovi sitten bändi antoi ymmärtää, että telakointi kutsuu laulaja/pianisti Chris Martinin siirtyessä soolouralle.

Debyyttialbumi “Parachutes” (2000) oli onnistunut läpimurto. Coldplay, jonka kuulokuvissa on edelleen havaittavissa U2-vaikutteita. “Viva La Vida or Death and his Friends” (2008) vahvisti asemia isojen megabändien genressä.

Uusi “Mylo Xyloto” jatkaa totutuissa maailmoissa. “Hurts Like Heaven”, “Paradise” ja “Charlie Brown” ovat varman päälle laskelmoitua hittistuffia. Tuottajakolmikko Markus Dravs, Daniel Green, Rik Simpson ja muusikot ovat saaneet vierailijaksi itsensä Rhiannan. Äänikuva on isoa, jylhää ja entistäkin tuotetumpaa. Nyt mukana soivat välillä myös syntsat.

Coldplay jakaa mielipiteitä helposti puoleen ja toiseen. Kvartetin karkkisoundissa on kuitenkin paljon sympaattistakin.

Bändiä on odotettu jo pitkään Suomeen. Eiköhän sen eteen tehdä myös kuumeisesti työtä.

COLDPLAY
MYLO XYLOTO
Emi
***

Teksti: PALE SAARINEN

We are Motörhead, and we play fucking rock n’ roll!

Motörheadin Helsingin kaapelitehtaan keikka oli heille yli 200 keikan kiertueen viimeinen. Siitä huolimatta herra Lemmy Kilmister yhtyeineen painoi koko keikan kaasu pohjassa ja volyyminupit kaakossa. Motörhead soitti paljolti klassikkokappaleitaan, ja mahtuipa väliin jopa upeasti vedetty akustinen Whorehouse Blues. Lavalla nähtiin myös valkoista pehkoaan heiluttamassa Michael Monroe.

Vaikka keikka oli sunnuntaina, ei se menoa haitannut ja yleisö nautti täysin rinnoin nyrkit ilmaa takoen Lemmyn käheän laulun tahdissa. Vaikka Lemmy on viettänyt melkoisen päihdepitoista elämää, ei ainakaan lavalla näytä tahti hidastuneen. Ozzy Osbournen sanoin: ”Lemmy must be made of fucking iron or something”.

Teksti: Markus Lehtonen
Kuvat: Lars Johnson (www.larsjohnson.net)

Saara Soisalon kehityskaari poplaulajasta tähän päivään on huomattavaa. Suunta ja musa muuttui radikaalisesti jo 1980-luvun lopulla, kun Soisalo alkoi työskennellä artistina suositussa Bullworkersissa ja Pekka Toivasen Quartetissa. Keikkoja ja mainetta riitti.

Tänä päivänä Saara työskentelee jazzlaulajauransa ohella myös suositussa Fabulettes-lauluyhtyeessä. Taustalaulukeikkoja on ollut useissa sessioissa muun muassa Niko Ahvosen, Eternal Erectionin ja Jorma Kääriäisen produktioissa.

Saara Soisalon varsin tyylikäs “Second Life” -sooloalbumi kuvaa uutta tulemista. Pitää paikkaansa, kun kuuntelee ja aistii mistä on kyse. 9 biisiä varsin harmonisessa paketissa. Saaran soundi resonoi upeasti, kuunnelkaa vaikkapa “Confession” ja “Everything Must Change”. Ikä ja elämänkokemukset ovat tuonneet tullessaan isoja uomia tulkintoihin. Tässä on osviittaa monille nuorille naisjazzartisteillemme. Kuunnelkaapa fraseerausta, artikulointia ja vibraattoa! Tietty street-soundi viehättää. Sitä ei voi opettaa.

Esikuvistaan Saara valottaa muun muassa Monica Zetterlundin ja Roberta Flackin. Albumin säveltäjistä mainittakoon Kurt Weill, H.Carmichael, Leonard Bernstein ja Pekka Toivanen, joka myös vierailee albumilla.

Saara Soisalon taustalla musisoi aistikas triokokoonpano: Heikki Sandren (rummut), Wade Mikkola (kontrabasso) ja pianossa Mikko Helevä. Sovituksissa on mielenkiintoisia koukkuja. Waden ja kumppaneiden kanssa Saara on tehnyt jo pitkään yhteistyötä-

SAARA SOISALO
SECOND LIFE
Amk
****

Teksti: PALE SAARINEN

Ensi vuoden toukokuussa 90 vuotta täyttävää, yhä energistä säveltäjälegendaa, muusikkoa ja suomijazzin pioneeria Erik Lindströmiä juhlistetaan
jo nyt kahden uuden albumijulkaisun voimin.

Suomen Jazz & Pop Arkisto on osaltaan tehnyt mittavaa työtä vanhan rytmimusiikin tuotannon uudelleen julkaisemisessa. Nyt on vuorossa tribuuttialbumi Erik Lindströmin jazzsävellyksistä ja jazzillisista iskelmistä. 9 uuden sukupolven jazzaria tulkitsevat tyylinmukaisesti legendan musiikkia. Näistä mainittakoon esimerkiksi Verneri Pohjola, Olavi Louhivuori, Ville Herrala ja Panu Savolainen.

Studiokokoonpanon solisti Tuuli Ikonen laulaa koskettavasti alttosoundilla “Kuiskaa minulle”, “Liian vähän aikaa”, “Ajatuksia aamusta” ja “Siks mä täällä on”. Lindström vierailee mallikkaasti kolmessa biisissä vibrafonistina.

Mainion soiton lisäksi huomio kiinnittyy arreihin, joita ovat kirjoittaneet Erik Lindström, Ari Poutiainen, Wade Mikkola, Tuuli Ikonen ja Panu Savolainen. Tuottajina Poutiainen ja Mikkola.

Miikka Huttunen ja Markku Veijonsuo vastaavat onnistuneesta äänityksestä. Veijonsuo miksauksesta ja masteroinnista.

Erik Lindström on ollut merkittävässä roolissa vaikuttamassa suomalaisen iskelmämusiikin afroamerikkalaiseen soundikuvaan ja suuntaukseen, joissa jazzblues soi vieläkin yhtä kuulaana kuin silloin ennen vanhaan. Kansivihkon bio ja kappaleiden analyysit tukevat näitä faktoja!

ERIK LINDSTRÖM AWARDEES
ERIC’S TUNES
Japa CD
****

Rootshenkinen kulttuuriteko

Omilla sektoreillaan myös pioneerimuusikot Helge Tallqvist ja jukka Gustavson tekevät kunniaa Lindströmin varsin kansainvälisille
hittikappaleille. Lähestymistapa on nyt hyvin rootshenkinen. Helge tunnetaan laajalti arvostettuna kromaattisen huuliharpun taitajana blueskuvioista, kun taas Jukka “Juki” varsinkin progen puolelta laulaja/lauluntekijänä, urkurina, kosketinsoittajana muun muassa Wigwamista ja omista sooloprojekteistaan.

9 biisiä ainutlaatuista matskua, joista Gustavson laulaa upeasti kuusi! Muut instrumentaaleja. 2000-luvun puolella Gutsi on ollut uransa luovimmassa vedossa. Hiljaiset vuodet ovat olleet jo pitkään takanapäin. Nyt se kuuluu myös hänen laulutyöskentelystään – livekeikkailut ovat antaneet bluespohjaisiin tulkintoihin varmuutta.

Englanniksi muun muassa käännetyt “High-Heeled Shoes” (Ranskalaiset korot), “Dream of an Island” (Tahdon Saaren) ja “Tell me” (Kuiskaa minulle) istuvat hyvin juurevalle, sielukkaasti soittavalle kokoonpanolle. Tunnusomaisimpana Tallqvistin munnari, Gustavsonin Hammondit ja Ykä Putkisen kitarointi. Koko bändi soittaa homogeenisesti! Käännöstekstit ovat yhtä lukuunottamatta Ex-Wigwam-maestron omaa käsialaa.

Klassikoiksi nousevat erityisen onnistuneet uustulkinnat sävelmistä “Muistatko Monrepos’n”, “Armi – molemmat versiot”, “Etkö uskalla mua rakastaa” ja “Tahdon saaren”, joka pulppuaa Stevie Wonderin sykkeessä.

Jukka Gustavson vastaa myös onnistuneesta panoksestaan tämän lämminhenkisen albumin tuottajana. Kulttuuriteko!

HELGE TALLQVIST & JUKKA GUSTAVSON BAND
PLAYS ERIK LINDSTRÖM
Rockadillo
***1/2

Tekstit: PALE SAARINEN

Bo Kaspers Orkester veti keskiviikkona vertaansa vailla olevan joulukonsertin Finlandia-talolla. Kuulijoita ei aliarvioitu kliseillä, sillä setissä ei ollut mitään perinteistä tiptap-musisointia.

Bändi pysyi tyylilleen uskollisena ja tarjosi yleisölle erittäin tunnelmallisen illan, jossa – rauhan, kodin, perheen, rakkauden – kaipuu tuntui voimakkaasti. Orkesterin keulakuva, Bosse Sundström totesikin, että kyseessä ei ollut varsinaisesti joulukonsertti, vastahan elettiin joulukuun alkupuolta.

Illan aikana kuultiin tuttua Bo Kaspersia, herkkää Dylania, vanhoja ruotsalaisia joululauluja ja suupielet hymyyn vetänyt italialainen versio Santa Luciasta. Bo Kaspers Orkestran jäsenet ovat niin varmoja esiintyjiä, etteivät pienet vastoinkäymiset haittaa: nuottien hukkumiset ja säkeistöissä sekoamiset istuivat luontevasti iltaan.

Suuren osan konsertin fiiliksestä loi vieraileva tähti, pohjoisruotsalainen laulaja-lauluntekijä Vera Vinter. Tämä Stora Lappträskin neito debytoi Helsingissä mustissa lapikkaissaan ja hurmasi yleisön vähäeleisyydellään.

Konsertti päättyi kahden encoren jälkeen Ross Parkerin ja Hughie Charlesin klassikkoon We´ll meet again. Ei muuta kuin tervetuloa uudestaan, Vera myös!

Teksti: Anna-Maria Talvio
Kuva: Live Nation

Loppuunmyydyn Finlandia-talon laatat ja loputkin rappaukset taisivat irrota tiistai-iltana, kun kuubalaisinstituutio Buena Vista Social Club laittoi yleisön tanssimaan.

Hurmaava konsertti täytti lavan elegantilla jorailulla – joskus vähemmän on enemmän. Rennon ja rauhallisen alun jälkeen vauhti yltyi ja kantoi loppuun saakka. Kujeilevaa ja hyvää fiilistä riitti koko keikan ajan, eikä musiikin kuuntelemista olisi malttanut lopettaa. Orkesterillekin taisi tulla selväksi, että paikalla oli kuubalaisrytmien ja Kuuban ystäviä.

Veteraanilaulajatar Omara Portuondon ääni vakuuttaa yhä. Hän varasti lavalle noustessaan koko shown, ja sai lopulta koko salin tanssimaan aina parvea myöten. “Kuuban Piaf” innostui välillä vilauttelemaan sääriään, ja astui jopa alas lavalta yleisön eteen. Kuulijan sydän sulikin juuri Portuondon ja orkesterin vanhojen herrojen esiintyessä – heissä kiteytyy Buena Vista Social Clubin ydin.

Nuoremmat artistit ovat Buena Vista Social Clubille kunniaksi. Ilmiömäiset muusikot muistuttivat soittamisen riemusta: improvisointia, sooloja ja musiikillista ilottelua tarjoiltiin yllin kyllin. Konsertissa kuultiin monia hittejä, kuten Chan Chan, Camino A La Vereda, Veinte Años ja Quizas Quizas. Buena Vista Social Clubin kasvoille nostattama hymy kesti läpi pimeän ja kylmän kotimatkan. Konsertti oli omanlaisensa elämys. Harmi vain, että tällaiset keikat tulevat niin tyyriiksi: nyt on nimittäin ihan pakko matkustaa Kuubaan.

Teksti, kuva: Anna-Maria Talvio

Buena Vista Social Club keikkailee vielä Helsingissä 30.11. ja 2.12., Tampereella 3.12. ja Lahdessa 4.12. Kaikki konsertit ovat loppuunmyytyjä tai -varattuja.

Useista näkyvistä musikaalirooleista laajalti tunnetuksi tullut Markku “Make” Häkkinen on debyyttisooloalbuminsa äärellä.

Lyriikat ovat Häkkiselle erityisen tärkeässä osassa. Avaus “Mustavalkoista” on sielunmaisemaa Kauko Röyhkältä, kun taas esimerkiksi “Veera” hänen esikuvaansa Juice Leskiseen päin.

Laulaja/lauluntekijä on saanut kasattua albumilleen ison kokoonpanon tasokkaita muusikkoja muun muassa Jussi Kinnusesta, Pekka “Devil” Virtaseen ja Ismo Haavistoon.

Make Häkkisen laulussa viehättää tietty 1950-luvun lopun ja 60-luvun alun rautalanka-artistin melankolinen ja softymainen sielunmaisema. Tässä pidättäytyessään hän on parhaimmillaan. “Matalaa painetta” fraseeraus on turhan laahaavaa ja tekee tulkinnasta hieman raskaan kuuloisen. Ulkopuolisen tuottajan kädenjälkeä jää välillä kaipaamaan.

Biiseissä itsessään on kuitenkin värikästä tyylikirjoa (folkia, bluesia, rockia, afroa. gypsya, countrya…) ja se tekee albumista kiinnostavan. “Oboko Kawaii” kiinnittää huomion iloiseen groovailuun. Tässä Lotta Häkkisen & Meri Boströmin taustalaulu
ja Devilin komea rockhenkinen kitarointi kruunaa loppuvoitelun. Päätös “Voodoo Ukko” on silkkaa Hande Nurmiota.

Sympaattinen albumi.

MAKE HÄKKINEN
SANAT
Artpalcd-01
***

Teksti: PALE SAARINEN

7 ylistyslaulua lumelle. Pituutta hieman yli 1h. “Snowflake” on hymnimäinen intro tälle upealle hartaalle kokonaisuudelle, uudelle biisimateriaalille kuuden vuoden jälkeen. Kate Bush ei halua viittaa joulutunnelmiin lumen tarinoista laulaessaan. Katen tunnusomainen pianosäestys kuin 80-luvun “Hounds of Love”-menestysalbumilta. Solistina oma poika Albert McIntosh.

Mikä tekee Kate Bushista niin suuren?

Koko uransa aikana hän on ollut etäinen, mutta silti niin lähellä. Hän on itse tuottanut musiikkinsa – kirjoittanut lauluja, tulkinnut ja sovittanut niitä omista lähtökohdistaan ja näkemyksistään. Kate Bushia ei voi ohjata, stailata tai nostaa tiettyihin muotivirtauksiiin, koska hän on omaehtoinen ja ajattomana näkyvin ja kuuluvin!

“Misty” on jazzmaista avantgardetunnelmointia. Steve Gadd tekee jälleen upeaa rumputyöskentelyä tälla albumilla. 53-vuotiaan Katen laulu on parhaimmillaan. Iän mukana tuoma ylärekisterin pyöristyminen on tehnyt soundista entistä kauniimman. Biisi kasvaa jylhästi ja KB elää jokaisen tahdin. “Wildman” keventää fiiliksiä. Pop-laulun kirjoittamistaito on edelleen tallella. Tätä jatkaa “Snowed In At Wheeler Street” joka on hieno duetto Elton Johnin kanssa.

Kate Bushin klassissävytteisessä progerockissa kuljetaan maailmanmusiikin ja välillä, jopa musiikaalisävyjen kautta aina kregoriaanisiin tunnelmiin. “Among Angels” on fineä. Kate Bush, laulu ja piano. Kuinka jumalaisen kaunista fantasiaa.

KATE BUSH
50 WORDS FOR SNOW
Emi Music / Fish People
*****

Teksti: PALE SAARINEN